Todella ikävänä ilmoitusluontoisena asiana se on kerrottava nyt teille kaikille julkisesti: MINÄ JÄÄN LOMALLE! Kuuletteko, l o m a l l e! Se on sellainen vapaa-aika, jonka lähes kaikki ovat jo kuluttaneet, mutta minulla se on vielä edessä. Pahoittelen suuresti pettymystänne. Aivan hirveän mielelläni luopuisin tästäkin lomasta ja jakaisin sen lukijoilleni, mutta se on mahdotonta. Lomakautena O N  pidettävä lomaa vähintään 3 vkoa, voi kamala, mikä inhottava määräys. Mutta, minä tottelevaisena ja kaikkia ylimpiä tahoja kunnioittavana ihmisenä (eipäs taas hekotella siellä!!!), aion siis pitää tämän lakisääteisen  l o m a n   n y t! *haltioissaan kikattelee itseksensä, pyörittelee tuoliaan, takoo näppistä, aiheuttaa pahennusta*

Käytiin eilen pelastamassa kaupungista yksi tragediapuu (traakki siis, ei raakki yhtäkänäs), mutta siitä ei nyt kuvaa, ehkä myöhemmin. Sopii oikein nätisti makkari/työhuone/kirjasto-nurkkaan! Vincent kierteli pariin otteeseen, nuuhkaisi ja hyväksyi pelastetun puun. Kuljettajalle jäi kyllä pieni ongelma, puu matkusti auton takapenkillä, ja huonovointisena raukka pieni oksensi ihan pikkuisen multaa kotimatkalla, siis mitä nyt juuri keskelle penkkiä. Apuhenkilö sai pienen korvauksen matkasta ja syyn imuroida koko auton (joka olikin kuulema sen tarpeessa), joka varmaan ilahdutti hänen vaimoaan! Eli plussapuolelle tulee varmaan siis eilisestä edes jotain...

Muutoin olen ollut tosi äksyllä päällä koko viikon. Villuillut ympäriinsä (---- tästä voi lainata viivoja), äyskinyt, rähäköinyt, haukkunut ns. määräävää tahoa eli ollut oma viehättävä itseni. Haa - onnekaat työkaverit pääsevät minusta vähäksi aikaa eroon. Rauha laskeutuu keskuuteemme - BTW mistäkähän se Rauha on kotoisin? Ois kiva tietää? Ja mistä se laskeutuu? Ja millä?

Jääkaapissa odottelee pari pulloa puolikuivaa valkkaria. Lisäksi thaisalaattia ja kevätrullia noin niinkuin iltaa ajatellen. Seurasta ei ole tietoa. Kummisetä lähtee Papulla käymään - voi raukkaa. Eilen se jo itsekin sääli itseään. Kehoitin reipastumaan ja tuomaan runsaasti kasvimaan tuotteita, joista voisin vääntää molemmille ruokia ensi vkolla. Hörhö poikkeaa tänään, on hänen rahapäivänsä. Lupasi tarjota ruuat, mutta en ole oikein nyt sellaisella tuulella. Sitten pitäisi tavata eräs tuntematon naishenkilö, jonka kanssa on kättäilty varmaan jo ainakin vuosi. Tiedän, että asumme hyvin lähekkäin. Olemme varmaan nähneetkin toisemme. Nyt olisi tapaaminen rahan ja tavaran vaihdon merkeissä eli Huutis-hommia, hän osti erään myymäni kohteen. Aika vinkeää tosiaan, että emme ole aikaisemmin törmänneet, ainakaan tiettävästi. Eli nyt olisi mahdollisesti tarkoitus tavata jossain kuppilassa ja vaihtaa ajatuksia siinä kaupanteon ohessa. Rapoa asiasta myöhemmin.

Vielä huomautus, että mikäli lokini päivitykset alkavat pahasti heittää päivämäärien ja viikonpäivien suhteen, se tod.näk. johtuu kännilokkauksesta! Kerta se on ensimmäinenkin ;D Korjauksia voidaan ottaa vastaan, mutta en ehkä ota niitä huomioon...Riippuu tilasta ja tilanteesta.

------------------------------

Jipppppppppppppuuuuuuuuurrrrrr - mamma jääki mun kaa himaa! Jää! Ihan varmasti, se lupas jo. Se ei kuulema jätä kissaa heitteille ja mä olen kissa *kissajoikua*. Kissaah, kissaaaaaaaah!!! Mä olen vähän kade mammalle, kun se oli nähny eilen yhden tosi söden kissatytön. Mä olin vähän möks, kun se kerto. Vaikka ei se haissu kissalle. Ett ei se ollu niin läheisesti ollu tekemisissä. Onneks. Mä oon vähä mustis mammasta. Se on mun-mun-mun! Kummititi *kikatusta* saa rapsutella ja pitää mua sylissä, se on kiva täti - mä pakstan sitä! Mutt ei sitte muut. Mamma saa roikotella mua ja mä voin mennä sen olkapäälleki ihan ite. Mutt en mä oikee noiden muiden ihmisten kaa. Näihin kahteen mä luotan: Mammaan ja Sylikummitätiin! Ne on ihkuvaapisti mun takana, vaiks mä joskus olisinki vähä sillee jotenki siis tehny jotain mitä ei ehkä ois pitäny....mutt mistä sitä pieni kissaraukka aina tietää, mistä!? Mammaki yrittää viälä mua välillä vähä kasvattaa. No joo, kyllä mä sen mieliks teen joitaki asioita. Ett mä en kiipee kirjahyllyissä, kun ne voi kaatuu mun päälle. Enkä mä enää merkkaile stifloja, ne oli itse asiassa merkattu sillon kun mä tulin taloon. Mä pelkäsin aika lailla, nyt mä voin sen myöntää. Se eka viikko oli aika karmeeta. Kun naapurin ovi kävi, mä pelkäsin, että joku tulee ja hakee mut pois! Mutt mamma on monta kertaa sanonu, ett mua ei kukaa vie täält mun kotoa pois. Ja mamma on luvannu, että mä saan olla täällä ihan aina. Eikä se ota muita kissoja, jos mä en kerta tykkää...Mä en oo ihan varma siitä! Musta tuntuu, ett seura vois olla kivaa, mutt sitte ku mä oon vähä sillee omaehtone kissa, ett vois tulla ongelmiiki. Mun täytyy loman aikana miettii asiaa tarkemmin. Mamma sano, ett meille vois tulla joku kissa vaiks käymää, niinku Kummisedän tytön kissaleidit, sillee kopassa. Niin me voitais tutustuu. Aatelkaas kollit, mulla ois kaks leidivierasta! Kyllä mua vähä alko kiinnostaa ku ne puhu asiasta!!!

137852.jpg

Tässä mä meditoin - hei Hössö, onks tää parempi foto, hei? No, toivottavasti toi mamiska jaksaa taas lokata, vaiks me pidetäänki lomaa ;D Mä toivotan nyt kaikille Lokistanian komeille kolleille ja fiineille leideille upeeta viikonloppua - olkaahan kissoiksi!

---------------------------------------

Vincentillä oli jo eilen vähän jorinajuttuja, niinkuin nytkin. Eilen se jorisi nukkumaan menoon asti ,D

Minä poistun nyt hyvässä järjestyksessä siivoilemaan pöytää ja paperipinoja, heittämään papereita silppulaatikkoon ja tekemään muita välttämättömiä puuhia, esim. juomaan kaffetta.

Kesken oleva kirja: Maija Asunta-Johnston - Punainen jääkaappi

Päivän biisi: Hannikaisen baari - no sinnehän tässä heti viikolla....

Päivän vinkki: Huomatkaa tuo uusi linkki musteissa - kaikille Freukkari-faneille...ahhhhhhhhhhhhhhhh..........

TOSI MUKAVAA VIIKONLOPPUA LOKISTANIAN VÄELLE - SE ON LOMAA NYT!