Muuten tätä fiilistä ei oikein voi kuvailla. Eilen oli kaikki aamulla vielä suurin piirtein ok, mutta päivän mittaan alkoi taas kututtaa ja särkeä. Lisäksi huomasin, että kaikki kaverit ovat todella jossakin jonkun kanssa (tai joidenkin kanssa) ns. juhlimassa. Minä makasin kissan kanssa kotona ja masentelin oikein kunnolla. Ryvin henkilökohtaisessa apatiassa, kaikissa mahdollisissa tapahtumissa jne. Eli oikein tyypillisen suomalaisesti, en kuitenkaan heittänyt huiviin paria pulloa kirkasta - ja tämä vain siksi, ettei sitä puhdasta, kirkasta viinaa ollut kotona enkä suostunut sitä diileriltä tuosta läheltä noutamaan. Meillä Malmilla tämäkin palvelu kyllä toimii vuorokauden ympäri! Mainoksena voisi heittää: "Vain soitto riittää ja olet kännissä jälleen! Kriisipäivystys 24 h/vrk"

No, Kummisetä kävi lotkaisemassa sen ainoan siiderinikin aamusella krapulapäissään. Tuli kuitenkin sitten omin eväin juhannuskylään  22.30 tienoilla. No juuh, onhan se ihan kiva jorista, mutta kun toinen on juonut 3 pulloa viiniä ja 4:s menossa ja on itse selvinpäin, lyhyenä aikanakin samat jutut toistuvat jo useaan kertaan. Ei minua koskaan ole häirinnyt se, jos jostakin syystä en ota alkoa ja muut ottavat. Olen riittävän hulllu ja omituinen selvänäkin. Mutta eilen alkoi ihan lievästi kututtaa. Olisi antanut nyt toisen oikein kunnolla rypeä itsesäälissä sen sijaan, että hilpeästi jurrissa kertoilee tarinoitaan. No, hän ilahdutti minua yli puolenyön,  joten sain sentään nukuttua ihan 5.30 asti. Ja kissi oli innoissaan, kun oltiin myöhään ylhäällä, leikittiin ja Vincent sai näyttää kaikki temppunsa.

Aaaah - vielä 2 pvää vapaata. Loistavaa. Ei ole pakko kävellä mihinkään! Jos ei siis halua ja minä en halua. Kummisedällä pitäää käydä pyykillä ja roskikset viedä...No ehkä jaan nekin eri päiville eli pyykit tänään ja roskat huomenna. Lojun ja nukun niin paljon kuin sielu sietää, ja sehän kyllä sietää. Ja ah toista iloa - ainakin nyt aamulla ilma tuntuu oudon raikkaalta, olisiko jo tulossa inhimilliset kelit.....

Vincentkin haluaa polkata:

---------------------------

Jep. Tämä on mun juhannuspolkka kaikille kissafrendeille - huomenta vaan. Meikä herätteli mammaa jo 3 tienoilla, mutta se kävikin vaan pissillä, mutisi jotain ja painui takasin sänkyyn, vaikka mä yritin kysellä mun aamupalan perään. No, kyllä se sitten tossa herättyään melkeen heti anto mulle kalkkunaleikettä, purrrrrnjamm. Ja hei, mä sain eilenki ylimäärästä leikettä kun Kummisetä kävi. Se ihan halus antaa mulle-mulle-vain mulle juhannuksen kunniaks heekkuja! Mä sitten näytin kaikki kovimmat kissihepulit, kissikirmaukset, hiirun heittelyt ja kaikki. On se kuiteski Aika Kiva Kummisetä, vaikka se aina tullessa sanoo mulle, että mä oon Malmin ainut lentävä lepakkosikakoira tai jotain muuta semmosta. Ei se oikeesti sitä tarkota, sillä on semmonen tapa, että se leikisti haukkuu mut ja mä sitte vähä puffaan sitä ja me ollaan tosi hyvii kavruja. Se on meidän oma leikkijutska *kissavirn*.

Mä vedin tossa jo aamujumpan eli hepulit ja hiiruheittelyt, nyt mä meen partsille päivystään peehoja ja öttiäisiä. Tossa alla on tommonen kuva, mä toivon, että mut ois kaa pelastettu tollee, mä olin vissii vähän liian iso, nii mä sain sitt ton ison maminki. Et sillee ;D

109402.jpg

Nii siis, musta toi on ihan nätti kuva, toi on pentu ja ihan oikeessa paikassa nätisti. Mä sanoin mamiskalle, ett se vois laittaa ton kuvan, vaikka se vähän epäili, ett joku ei ehkä tykkäis. Mutta eihän tossa oo mitään kummallista. Söpö pentu turvassa  *kissavirn, iso*

------------------------------------

No, eipä tässä näy kummallakaan olevan mitään poikkeuksellista kerrottavaa. Nyt pitää käydä tarkistamassa meilit, onko kummitytön kuva tullut ja sitten vielä foorumissa, jätin sinnekin Vuodatuksen syntymästä ilmon. Ja Huutis pitää vielä tsekata. Puuhaa siis riittää, ihan hirveästi. Ja ruokaakin pitää laittaa. Huh - ja Itsenäisyyspäivän kiireetkin pukkaa päälle. Elämä on, siis rankkaa! ,D

Päivän slogan: Vincent on niin hyvä kissa, että jos olisi vielä parempi, niin olisi jo huono!

Päivän tehtävä: Tsekkaa kuuluisat ninjakissat - eikö näytäkin tutulta!?

Päivän lekurimoka: Jäänyt eläkkeelle vuoden alusta, lääkitystä jatkanut kuitenkin vielä säännöllisesti. (Siis, tuota oliko elintärkeä lääkitys tarkoitettu vain työssäolovuosien ajaksi, onko tässä kyse ns. luonnollisesta poistumasta?)

LAMAANTUNUTTA LAUANTAITA - LIPITELKÄÄ VAIN LIMSAA TÄNÄÄN!