Kaikkea sitä näkeekin =D Taas pitää heti alkuun onnitella jälleen Rosettaa, vilkaiskaapas tänne, ja sitten vielä Birdyä, joka peesaa jo toisella painoksella samalla sivustolla! Upeat naiset, kyllä he osaavat.

Muuta kivaa: Enää kaksi kaksi varsinaista työpäivää, jos tätä päivää ei enää lasketa *virn*. Lisäksi kivaa voisi olla se, että on erittäin todennäköistä, että hellekausi ei voi kestää kovinkaan kauan enää. Pakko saada kohta sadetta ja viileämpää keliä. No, siinä ne kivat sitten olivatkin. Siirrytään tästä normirapoon. Eipäs kun. Vielä pari asiaa, joihin eilen silmäni sattuivat. Mitenkäs se aina on niin, että jos Malmilla tapahtuu jotakin, asiasta uutisoidaan näkyvästi. Samaa tapahtuu esim. Itiksessä jatkuvasti - ei uutisia. Hah, sanon minä! Ja kaikkien iloksi vielä maailmanlaajuinen mukava uutinen eli Puskan Ykän oikea käsi eroaa. Kunhan vielä vasenkin, niin olisi elo taas turvattua! Toivokaamme, että tämä tapahtuu mahd. pian.

Ja sitten normi- ja valirapoihin.

Sain eilen hoidettua Belgarionin paperit ja niiden järjestelyt oikeisiin pakkoihin täällä päässä kuntoon. En tiedä, mitä häröilyä hänellä muuten on mielessään, jossain oli kuitenkin itsekin juoksennellut ja hoitanut ilmeisesti opiskeluasioita tms. Hätäisesti ehti poiketa, kun taas piti lähteä takaisin pakkaamaan ja selvittämään vielä yksi asia. Hyvä kuitenkin, että hoitaa. Kun vain tietäisi mitä hoitaa, olen ude. Yritin kyllä kiristää tietoja, mutta ei, mikään ei auttanut! Kyllä minun pitäisi saada tietää, ihan vain äidin ominaisuudessa *virn*. Toisaalta, epäilen, että Belgarion on tullut äitiinsä. Emme kumpikaan kauheasti levittele keskeneräisiä asioita ympäriinsä...

Kummisetäkin kävi eilen. Juu. Ensin sain kuulla imartelua ihan viimeisen päälle. Olin musertavan välinpitämätön. Sen jälkeen minua pyydettiin aveciksi tyttären häihin. Pakko, kuulema, koska hän haluaa vain minut seuralaisekseen! No, lupasin. Viinin voimalla hän sitten alkoi taas kuvailla, mitä Belgarionista voisi tulla ja mitä hänestä itsestään olisi tullut jne. Yritin sanoa, ettei menisi asioiden edelle. Eikä mielestäni ole tarpeen muistutella siitä, mitä hän olisi jos olisi tehnyt niin-ja-näin vuonna kivi & keppi. Anteeksi vaan. Jonka jälkeen alkoi kaatuilu, taas. Ja minä sain haukut siitä, että yritin auttaa. Ja sanoin tietysti, että voisi olla hyvä ottaa vain sen verran, että jalat kestävät. No, saattoi tietysti johtua taas syömättömyydestä(kin). Joten ruokin  hänet, tungin klaffisoffaan ja sieltä vaan kuului mutinaa, että hän ei enää aio olla ystäväni. Suljin korvani, tipahdin uneen - keskellä yötä kuulin jotain epämääräistä ja ovi kävi. Kummisetä lähti, jäljelle jäivät lippis ja silmälasit, ne tärkeimmät, joita ei sovi hävittää. Olen laskenut, että kyllä minä perkele soikoon selviän tässä yksinkin. Vaikka sitten vähän huonomminkin. Minä en vain kestä tuollaista käyttäytymistä tällä erää. Ei kiva, ei mukava! Arrrrrrrrrrrrrrrrrgh!

Ei jaksaisi tehdä mitään, ei oikein pysty nukkumaan. Helle ja ilmankosteus alkavat olla vähän liikaa jo minulle ja Vincentillekin. Mieluusti vain lotkottaisimme tekemättä mitään.

------------------------------------------------

254944.jpg

Purrrrrrrrrve taas, kavrut! Hei, heti ekaks mä tahon kiittää tota Reetii, mä sain mulle mun oman bloggausnapin. Se on tossa alla. Kiitti, kamu!

                             822034.jpg

Mä haluun antaa sen eteenpäin Harmaalle, Pappalle ja Patelle sekä ihan ehottomasti Kirrelle! Rokataan ja plokataan, jeeee! Jos niinku jaksetaa. Vähäks on lötkö olo. Mamiskaki ihmettelee ku ruaka ei oikee maistu eikä hotsita tehdä mitää. Ei meit kumpaakaa. No juu, kyll me aamull safkataa ja mä safkaan yälä. Ett niinku näin. Mutt kun on niin kuuma, ei jaksu. Tänää mami duunaa jotain fisuu, sitä mäki varpisti voin skruudaa >o< Ja mamin viäreskää voi olla, ku sitt vast tuleeki tosi kuuma molemmill. Ett yritetää vaa lotkottaa ihan hissuksee. Mäki jo ootan sadetta ja myrskyy!

822033.jpg

Ja oikeestaa sen takii mä aloin pesee itteeni ihan kunnolla, krhm, niinku joka paikast. Joku joskus sanonu, ett ku kissi pesee itteesä tulee sade, tai sitt vieraita. Me kyll tykättäis molempi enempi sateest! Viaraitte oo niinkää välii, jollei ne oo tooooooosi  kliffoi. Mä painun nyt partsill, ennenku toi mälsä aurinko taas kääntyy tänne. Moi taas huamisee!

----------------------------------------------

Minä puolestani jälleen kerran odotan jonkun Hyvän Ihmisen tulevan tappelemaan Herjaamon kaffettimen kanssa.

Päivän slogan: Ei lujaa, mutta täysillä - vain köyhillä on kiire!

Päivän biisi: Mitä miehen tulee olla

Luettua: Maria Laukkanen - Viidakon nielemät, eh, eipä ole kummoinenkaan linkki ,> Tarina on sinänsä melko perinteinen eli pakkolaskusta selviytyneiden eri kansallisuuksia edustavien, eri ikäisten ja erilaisen taustan omaavien vaellus pelastukseen Australian mantereella. Matkalla tavataan runsaasti hankaluuksia, pelkoa, sairautta ja kuolemaa. Ei huono, mutta olisi voinut ehkä kirjoittaa vielä kertaalleen läpi. Plussana henkilön paikallisten olosuhteiden tuntemus, jota kyllä hiukka korostetaankin. Eli ei pahinta mahdollista, mutta ei tule meille kylään toista kertaa.

                            265380.jpg

                   TIISTAINA TIPPUU, TIPPUUHAN?!

                          (vettä, hei, vettä...)

 

EDIT klo 10.49: Nyt jyrisee, täällä hämärtyy... kohta, ahhh, kohta, ihan pian, jookosta, joooooooookooooooooooooooh!!! =)