Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.03.2012 - 09:12


Pitäisi tehdä reklamaatio unihiekkatoimituksista; toimitetaan väärään aikaan, liian vähän, väärään paikkaan tai ei toimiteta sitten lainkaan. Prle, viime yö meni valvomiseksi ja unta sain vasta aamulla. Tosin unen laatu korvasi määrän – olin erittäin hauskoissa pippaloissa Freukkarien ydinporukan kanssa ;D Mikä sinänsä kuvastanee sitä, että olen ryyppäjäisseuran puutteessa ja hupia varsinkin puuttuu!

Aamuyö meni niin särkyjen merkeissä, kun eilen tuli varo-varo-vasti koikkelehdittua kylillä asioilla. Sain pakkotarpeelliset hoidettua enkä yhtään mitään ylimääräistä. Ei edes huvituttanut, Uffaffaan halpiksen kävin tarkistamassa eikä siellä ollut mitään mainittavaa. Noutotaksoa joutui taas odottamaan yllättävän kauan, minut yritettiin kaapata parikin kertaa ja sillä aikaa kun odotin oikeaa taksoa, Risman edessä kävi kai kuusi muuta taksoa. Mmm, vilkas liikenne juu. Onneksi oli edes kimppakyyti, joten meni vain puolikas matka. Vähän säästöä sentään jostakin. Nimittäin kaikki ylimääräiset rahat menevät päärynöihin, kun niihin on jäänyt kiikkiin, addiktoitunut. Vähänkö on noloa, sano...

Kotona en sitten taas jaksanutkaan mitään, olin niin kylmissäni ja koipia sekä selkää särki garmiwasti. Heitin pataan liudan vihanneksia ja tein taas erilaisen vihanneskeiton, jonka ahmaisin kitusiini. Sen jälkeen kaffet ja piitkät päikkärit, jonka jälkeen kipulääkitystä lisää. Eikä sekään tehonnut. Jaksut vain menivät uudelleen eli mistään kirjoittamisesta oli turha puhuakaan. Vähän jotain muuta nettihommia sain hoideltua kuntoon. Eli ei mainittavaa eilisestä. Turha ja kurja päivä!

Keksiviikkona on labra, joten ei tässä oikein viitsi alkaa viiniäkään kittamaan. Ihan tarkoituksella siis, vaikka se nyt tuskin maksa-arvoja edes nostaisi. Mutta ei nyt sillä tavalla tee mielikään. Olisi ehkä ollut kiva tänään vaan riipaista minikänni ja pitää itseksensä hauskaa jonkun soittolistan parissa, esim. Freukkareita kuunnellen. On se kumma, miten hyvin minä muistan aamulla näkemäni unet. Muistan ne todella hyvin ja pitkään, jopa erittäin yksityiskohtaisesti. Outoa, mutta kummallista!

Tänään siis lounasta Belgalle, ilmoitin kylmästi, että hän saa valita fisuwokista ja seljankasta. On minulla pakkasessa jokunen kaalipiffikin, olkoot yllärinä, jollei kahdesta osaa valita. Vähän jotain heekkua ostin myös jo viikolla ja osan kai edelliselläkin; ison pussin halpiskeksejä, vähän suklaata, kuivattuja hetelmiä sekä ison nektaripullon. Pitää opiskelijalle olla jotakin hyvääkin tarjolla, hän harvemmin tuhluuttaa tämmöisiin, joten se on minun tehtäväni! :) Ostan tosiaan usein tuoremehua (oikeaa siis, ei mitään mehujuomaa) tai nektaria siksi, että vitamiineja aina tarvitaan eikä tuo mies syö niitä teollisessa muodossa. Välttelemme lunssaa siis troppaamalla, hän luonnollisin tavoin minä sekä luonnollisin että epäluonnollisin (lisävitamiinit) tavoin. Tosin Belga ei ole ollut kipeänä vuosiin, voisi melkein sanoa vuosikymmeniin! *koputtaa puuta*.

Tuskin saan tänäänkään aikaiseksi mitään ja se ottaa päähän jo etukäteen. Taidan keskittyä kotihommiin, joita olisi rutosti tekemättä. Lisäksi voisi asettaa niinkin pienen tavoitteen, että jos yhden jutun saisi editeerauskuntoon. Tiedän, että siihen ei välttämättä kulu kuin puolisen tuntia. Kun vaan ottaa sen asiakseen. Hmph, laiska ja saamaton!



POLKA, JOLLA EI OLE OIKEIN KIVAA TAASKAAN...


 

Tsompi kirjoitti 03.03.2012 - 13:36
Kyllä Belgan kelpaa, pidetään herkuissakin. Opiskelijan arki on rankkaa.
Plg kirjoitti 03.03.2012 - 17:13
Opiskelija elää tod. pienellä budjetilla, joten minä tyrkkään välillä jotain heekkua tai muonaa mukaan. Kyllä tiedän hänen selviävän, mutta viikko soijarouhekastiketta, joka loppuviikosta muuttuu keitoksi on itselläkin melko elävästi mielessä... Jeesaan siinä missä pystyn ja jos teetän ns. oikeita töitä, heitän pienen stipendin (ikkunoiden pesu, mattojen pesu, muut isotöiset hommat...).
Jary kirjoitti 03.03.2012 - 21:59

Addiktioit juu… Mää ole ollu moont kuukaut koukus kekseihi, ja tsoklaatiki o välist painanu repus. Männä viikol koiti vihroviime rajotta. Rahastka pal väli, mut rupes vaaka menemä littuskaks…! *wirn*
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää...

Muita musteja sivuja...

Kirjavinkit - kunnon kirjavinksu on aina paikallaan!

Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D

Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan...

Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset...

Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D

Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA...

Eläinpitoista luettavaa tästä:

 

Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja

Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP!

Meille saa meilata!
Laskee koneita...siis käyntejä tai jotain...


Ilmainen www-laskuri

Asennettu 15.11.2006

 

 

Vakoilua 8.2.2007 alkaen
eXTReMe Tracker
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
MEILL O AIVOT KANS!

VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o

Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)

Ja tää saatiin PP:ltä ;)

JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O

JOKU TYKKÄSI TAAS...