Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
14.02.2012 - 02:59


se on niiiiin lähellä, että en taida uskaltaa edes sanoa. Töitä teetetään, vaikka hädintuskin pääsin eilen kävelemään. Oli lähellä, etten lähtenyt litomaan koko Varastolta. Ja tämä rouva-sairas-rouva, niin armollisesti teettämään töitä. Ai että pisti vihaksi.

Kaiken lisäksi Upo on lomalla, olisin käynyt sanomassa muutaman sanan. Aivan helvetillinen olo, nukuin edellisyönä parisen tuntia – heräsin ennen puolta yötä Ole siinä sitten ystävällinen ja aikaansaava. Ei perkele, kohta tapahtuu jotakin. Ja se "jotakin" ei ole mukavaa, sen minä voin sanoa jo nyt...

Minä siedän kaikenlaista aikani, mutta katsokaas. Pohja se on miunkii säkis!

Eikä saatanan omisarviksella aikoja, muut perseennuolijat olisivat tyrkänneet 1.5 päivää sairista. Vittuako minä sillä teen – en sitten yhtään mitään!

Saatana, vedän kapan mömelöitä. Otan mukaani pullon viinaa, juon suullisen ja pirskottelen loput kämppääni. Eiköhän tuo jo riitä irtisanomiseen "alkoholin vaikutuksen alaisena työpaikalla". Lisäksi kun vielä alkaa puhua totuuksia niiden oikeilla nimillä. Ei ole kummoinenkaan suunnitelma, mutta tyylillä sitä lähdetään, kun lähdetään!



POLKA, JOKA ON SAANUT TARPEEKSEEN PITSINISKOISTA JA KERMAPERSEISTÄ!



 

p&p kirjoitti 14.02.2012 - 07:57
Joko on aika ottaa se rollaattori töihin? Siinähän kulkee mukavasti kaikki tavaratkin työpisteestä toiseen.... Työnteko on yleisesti ottaen tällä hetkellä syvältä......
Partapappa kirjoitti 14.02.2012 - 10:02
Ei huonompi suunnitelma ollenkaa. Edellee ihmettelen siellä olevaa sun lekuria. Mikä vittu siinä on että kun ihminen on katkeemispisteessä ni vieläki kiusataa. Onko sama kun oli mun kohalla: Kiusataan senverran että tappais ittesä. Säästyis senki kohalta eläkerahat. Saatana et mua vituttaa oikee kunnolla sun puolesta ja sun tilantees.
SusuPetal kirjoitti 14.02.2012 - 11:23

En ole pitsiniska, en kermaperse. Räkänokkaiset ja tomaattisilmäiset halit nimeni linkin tunnelmissa.

Plg kirjoitti 14.02.2012 - 11:37
P&P: En mä viitti, vielä - se haittaa mun kulkemista..

PP: Joo, ne odottaa mun itsaria, ettei tarviis maksaa yhtään mitään -> arkkurahat on tilillä ... kai ... nekin vois kyllä juoda vegs!

Susu: Oi kiitos! Toipumista lunssaan. Alilämpöä jatkuvasti, joten voin kuvitella tunteen....
Tsompi kirjoitti 14.02.2012 - 11:55
Niinhän ne perseennuolijat jaksaa kiusata loppuun saakka, seurailevat helvetin porteille. Ai satana kun toivois niille pahaa kohtaloo vaikka rumastihan tää nyt oli sanottu. Mut jos vaikka lohduttaisi. Niin sitä itekin yritti rahjustaa viimesillä voimillaan ja eikun paskaa niskaan vaan satoi ja kirkkaampaa kruunua ei silti saanut. Tsemppiä. Ja hyvää Ystävänpäivääkin!
Plg kirjoitti 14.02.2012 - 12:54
Joo, joskus toivottelis kyllä samoja kipuja ja särkyjä itse trille ja muutamalle perskärpäsellekin... sitten toteaa, että taitaisi olla liian vittumaista jo meikäläisenkin tempuksi ;Z
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää...

Muita musteja sivuja...

Kirjavinkit - kunnon kirjavinksu on aina paikallaan!

Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D

Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan...

Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset...

Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D

Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA...

Eläinpitoista luettavaa tästä:

 

Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja

Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP!

Meille saa meilata!
Laskee koneita...siis käyntejä tai jotain...


Ilmainen www-laskuri

Asennettu 15.11.2006

 

 

Vakoilua 8.2.2007 alkaen
eXTReMe Tracker
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
MEILL O AIVOT KANS!

VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o

Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)

Ja tää saatiin PP:ltä ;)

JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O

JOKU TYKKÄSI TAAS...