Tänään alkavat taas Varastopäivät ja meikäläisen täydellinen ohjelmointi. Nouto tiettyyn aikaan kotoa, palautus tiettyyn aikaan. Pakko syödä jotain, yllättäen tiettyyn aikaan, sekin lääkityksen takia. Pakko mennä goisimaan – tiettyyn aikaan – jotta heräisi aamulla tiettyyn aikaan (viimeistään) "nauttiaakseen" aamulliset kemikaalit kera kaffen ja nekin, yllättäen, tiettyyn aikaan. Jumalauta, minut on ohjelmoitu niin täydellisesti, että minulla ei ole itselläni valinnanvaraa mihinkään... No, toki voisin vaihdella muutamalla minuutilla tulo- ja lähtöaikoja, mutta taatusti HMPK tössisi ne ja jotakin muutakin hauskaa taatusti tapahtuisi.

Minä en halua olla yhteiskunnan ohjelmoitavissa oleva, kipeä, jatkuvasti kärsiintyvä työläinen! En! Minä haluan olla reilusti antisosiaalinen ja käpertyä kotoon, jos siltä tuntuu. Tehdä edes joskus jotakin, mitä minä todella haluaisin tehdä. Tosin se on tällä viikko-ohjelmallakin täysin mahdotonta. Suunnitelmissa olisi torstaina yksi hupikas juttu – saas nähdä toteutuuko se edes, vai joutuuko senkin perumaan jostakin syystä. En yhtään ihmettelisi. Peruuttamisia minulla on taatusti enemmän kuin osallistumisia mihinkään tilaisuuksiin.

Minä en nimittäin kovinkaan paljon pysty päivässä tekemään. Kyse ei ole siis haluista. Kertakaikkiaan selkä ja koivet pistävät hanttiin esim. ruuanlaiton jälkeen niin, etten pysty heti seuraavaksi tiskaamaan. Tiskit likoon ja lepuutusta ainakin vartin verran, jotta taas saa itsensä tarpeeksi kipeäksi tarvitakseni taas hetken lepuutusta. Jonka jälkeen seuraava pieni kotihomma ja jälleen leputuusta. Ei siis ihme, että iltani ovat niin hemmetin lyhyitä. Tällainen vähäinenkin lepuutus on töissä mahdotonta, joten voitte kuvitella minkälainen olo on kotiin tultua; olen joskus kaatunut suoraan ulkovaatteet päällä ja kengät jalassa klaffisoffalle aivan raatona ja itku silmässä.

Mutta luuletteko te, että tätä tosiaan joku kuuntelee. Edes tai etenkään ja varsinkaan omisarvis saati kukaan muukaan lääkäri. Ja vetut – kaikkihan on vain muutamassa hassusta hermosta kiinni tuolla selässä sekä olkapäässä ja kädessä. Sekä mitä nyt muutama jänne koivissa ja tuommoinen luulosairaan fibro. Hah, eihän siinä nyt mitään. Kun on tuollaisia todella vakavia juttuja, kuten erään henkilön kännissä tuolinjalkaan lyömä isovarvas! Se piti kuvata, kipsata jne. Piiiitkä sairasloma ja muuta. Lisäksi henkilön sairastaminen meni työtapaturman piikkiin. Jolleivät asiat ala kohtapian muuttua, minä alan paljastella nimiä ja asioita – oikeilla nimillä, tapahtumapaikoilla, lääkäreillä jne. Täytynee tarkastaa sitä ensin kunnianloukkaussyytteet ja muuta vastaavaa. Tosin pashat siitäkin, sillä varmasti pääsisi ainakin pois tuolta......

Ja että oikein ketuttaisi, menen riipimään mömelöitä ja kaffetta. Tiedoksi, että täällä on edelleen saatanallisen kylmä – ei se huoltohemmon käynti mitään auttanut. Tiedä millä mittarilla hän mittasi, mutta silloin oli muuten aurinkoinen ja lämpöisempi keli ulkona. Perkele sillekin.

POLKA, ÄRSYYTYNYT MENNESSÄÄN NUKKUMAAN – SAATI SITTEN HERÄTTYÄÄN!