naapurikämpän duunari tuli katsomaan, tarvitsenko apuja vai onko joku hemmetinmoinen hätä *lievän nolo wirn*. En nimittäin pystynyt pidättelemään tuskankiljaisua noustessani; selkää ja lonkkaa vihlaisi niin maan julmetusti, että se kiljaisu tuli itsestään. AUTTTTSSSSSH! Kovaa ja korkeelta, perhana. No, tuo leidi on vielä ollut niin vähän aikaa Varastolla eikä ilmeisesti ole tottunut meikäläisen elämöimiseen, että tuli katsomaan. Kukaan muu ei muuten koskaan ole tullut edes kysymään, onko joku hätä, tarvitaanko apua vai lähdetäänkö suoraan suljetulle. Että sinänsä. En ole kyllä kai koskaan noin kovaa kiljaissutkaan. Eli – edelleen saatanallisia kipuja ja tuo keli vie loputkin mehut. Siis varovainen pitää olla joka hiivatin paikassa, ettei vaan luiskahta vähänkään sivuun mitenkään päin. Muuten on joko suoraan maassa tai taas jotakin paikkaa revitään irti.

No, töitä kuitenkin oli eilenkin tehtävä ihan viime minuutille asti. Ja taas siellä on pino odottamassa, minä tiedän. Minä tiedän, mitä ne tekivät minun lähtöni jälkeen iltapäivällä! Upo kävi vielä eilenkin sanomassa, että hän kirjaa ylös tulevat työajat sekä päivittäiset lähtöaikani sekä huomauttaa muille, että olisi suorastaan suotavaa viedä poissaollessani teetettävät hommat suoraan muualle eikä jättää niitä odottamaan. Toivottavasti ihmiset osaavat lukea sen oikein. Kyllä minä tiedän, että jotkut taatusti silti jemmaavat ainakin osan, mutta ei se mitään. Jos tuo nyt edes pääsääntöisesti toimisi, tuskin olisi tällaista tilannetta kuin tänäänkin. Eli samaan aikaan teen vanhoja jämiä, ajankohtaisia hommia sekä uutuuksia pois alta. Jossain omalaatuisessa pään sisäisessä järjestyksessä vieläpä. Päällekkäinkin, joka on ehdottoman epäsuotavaa tarkkuuden ym. takia.

Ja että pahemmaksi kaikki vielä muuttuisi, Hörhökin ilmoitteli itsestään. Hmph. No, lupasin, että voi tulla tänään käymään. On, hänellä on kuin onkin oikeaa asiaa eli lupasi lopultakin palauttaa ne stanan avaimet. On sitä odotettukin, samoin jonkinlaista järkevän tasoista yhteydenottoa. Ans kattoo sitten ehtoolla, mitä tapahtuu... *vetuttaa tuokin*

Minä lähden nyt kuitenkin ropottamaan ja nielen kapallisen kipu-särky-kuume-rauhoituslääkkeitä, vitamiinoja ja muuta, että jaksaisi vielä tämän päivän. Kera susivaffan kaffen, tietty!

POLKA – HÄN JOKA AINA SAA AIHEEN KILJUA JA RIEHUA!