|
|
|||
|
25.01.2012 - 02:59
naapurikämpän duunari tuli katsomaan, tarvitsenko apuja vai onko joku hemmetinmoinen hätä *lievän nolo wirn*. En nimittäin pystynyt pidättelemään tuskankiljaisua noustessani; selkää ja lonkkaa vihlaisi niin maan julmetusti, että se kiljaisu tuli itsestään. AUTTTTSSSSSH! Kovaa ja korkeelta, perhana. No, tuo leidi on vielä ollut niin vähän aikaa Varastolla eikä ilmeisesti ole tottunut meikäläisen elämöimiseen, että tuli katsomaan. Kukaan muu ei muuten koskaan ole tullut edes kysymään, onko joku hätä, tarvitaanko apua vai lähdetäänkö suoraan suljetulle. Että sinänsä. En ole kyllä kai koskaan noin kovaa kiljaissutkaan. Eli – edelleen saatanallisia kipuja ja tuo keli vie loputkin mehut. Siis varovainen pitää olla joka hiivatin paikassa, ettei vaan luiskahta vähänkään sivuun mitenkään päin. Muuten on joko suoraan maassa tai taas jotakin paikkaa revitään irti.
No, töitä kuitenkin oli eilenkin tehtävä ihan viime minuutille asti. Ja taas siellä on pino odottamassa, minä tiedän. Minä tiedän, mitä ne tekivät minun lähtöni jälkeen iltapäivällä! Upo kävi vielä eilenkin sanomassa, että hän kirjaa ylös tulevat työajat sekä päivittäiset lähtöaikani sekä huomauttaa muille, että olisi suorastaan suotavaa viedä poissaollessani teetettävät hommat suoraan muualle eikä jättää niitä odottamaan. Toivottavasti ihmiset osaavat lukea sen oikein. Kyllä minä tiedän, että jotkut taatusti silti jemmaavat ainakin osan, mutta ei se mitään. Jos tuo nyt edes pääsääntöisesti toimisi, tuskin olisi tällaista tilannetta kuin tänäänkin. Eli samaan aikaan teen vanhoja jämiä, ajankohtaisia hommia sekä uutuuksia pois alta. Jossain omalaatuisessa pään sisäisessä järjestyksessä vieläpä. Päällekkäinkin, joka on ehdottoman epäsuotavaa tarkkuuden ym. takia.
Ja että pahemmaksi kaikki vielä muuttuisi, Hörhökin ilmoitteli itsestään. Hmph. No, lupasin, että voi tulla tänään käymään. On, hänellä on kuin onkin oikeaa asiaa eli lupasi lopultakin palauttaa ne stanan avaimet. On sitä odotettukin, samoin jonkinlaista järkevän tasoista yhteydenottoa. Ans kattoo sitten ehtoolla, mitä tapahtuu... *vetuttaa tuokin*
Minä lähden nyt kuitenkin ropottamaan ja nielen kapallisen kipu-särky-kuume-rauhoituslääkkeitä, vitamiinoja ja muuta, että jaksaisi vielä tämän päivän. Kera susivaffan kaffen, tietty!
POLKA – HÄN JOKA AINA SAA AIHEEN KILJUA JA RIEHUA!
|
Kirjoittaja
Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää... Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Sivut
Muita musteja sivuja...
Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan... Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset... Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA... Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja
Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP! Meille saa meilata!
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o
Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)
Ja tää saatiin PP:ltä ;)
JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O
JOKU TYKKÄSI TAAS...
|
||