|
|
|||
|
23.01.2012 - 03:08
eli Varastopäivät alkavat. Kammottaa, pelottaa, ahdistaa... siellä on töitä taas niin hemmetisti. Minä tiedän sen. On joka maanantai ollut ja illalla olen taas kipeä kuin koira. Tänään on kehari Upon kanssa ja aion ottaa tuon työmäärän esille – en minä pysty sitä hoitamaan kunnolla. Jos on vähänkin kehnompi olo (syystä mistä tahansa) ei tule myöskään täyttä työsuoritusta, pitäisi se ymmärtää!? Vai pitäisikö?
Edelleen olen sitä mieltä, että Varastossa tarvittaisiin vähintään yksi ylimääräinen palkattu henkilö tekemään erilaisia sijaisuuksia – vakituisesti. Meitä on useita puolipäiväisiä, kuka milläkin tavalla ja lisää on tulossa. Eikä henkilökuntaa vain palkata, vaikka eläkepoistumakin alkaa tänä vuonna kasvaa huimasti. Erittäin huolestuttavaa!
Mielessä pyörii siis vain työ ja siitä jotenkin selviäminen. Lukeminen ja kirjoittaminenkin jäi eilen hänekseen, innostuin etsimään Belgalle mahdollisimman halpoja tai ilmaisia tavaroita uuteen kotoon. Saattaa olla, että jotain jopa tarttui siimaan – odottelen vastauksia...
Että tämmöistä! Ahdistaa myös selviäminen tuosta lumivuoresta, joka on pihalla ja parkkiksella. En tiedä, pääseekö edes takso ovelle tai lähellekään. Pääsenköhän minä viemään kissankakit roskiin? Argh – rasittavaa tämä tämmöisenkin pähkiminen. Lisäksi Varaston edusta on tunnetusti Pazilan vaarallisimpia paikkoja, siinä on bongattu monta pahaakin kaatumista. Pelottaa... Ehkä minä riipaisen hieman reilummin taas lääkettä tuosta. Ja keitän oikein susivaffat kaffet, ehkä siitäkin vähän pirkistyy...
POLKA – JOKA ELÄÄ VIELÄ SIINÄ TOIVOSSA, ETTÄ OMATKIN ASIAT JÄRJESTYVÄT!
|
Kirjoittaja
Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää... Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Sivut
Muita musteja sivuja...
Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan... Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset... Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA... Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja
Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP! Meille saa meilata!
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o
Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)
Ja tää saatiin PP:ltä ;)
JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O
|
||
Ai teilpäi o hanket korkiat niatokset? Tääl löyty vaivaset viis sentti. Mut jätetä kehumati, muute rapsahta meetri.
Tsemppi ja lykky kehareihi!