eli Varastopäivät alkavat. Kammottaa, pelottaa, ahdistaa... siellä on töitä taas niin hemmetisti. Minä tiedän sen. On joka maanantai ollut ja illalla olen taas kipeä kuin koira. Tänään on kehari Upon kanssa ja aion ottaa tuon työmäärän esille – en minä pysty sitä hoitamaan kunnolla. Jos on vähänkin kehnompi olo (syystä mistä tahansa) ei tule myöskään täyttä työsuoritusta, pitäisi se ymmärtää!? Vai pitäisikö?

Edelleen olen sitä mieltä, että Varastossa tarvittaisiin vähintään yksi ylimääräinen palkattu henkilö tekemään erilaisia sijaisuuksia – vakituisesti. Meitä on useita puolipäiväisiä, kuka milläkin tavalla ja lisää on tulossa. Eikä henkilökuntaa vain palkata, vaikka eläkepoistumakin alkaa tänä vuonna kasvaa huimasti. Erittäin huolestuttavaa!

Mielessä pyörii siis vain työ ja siitä jotenkin selviäminen. Lukeminen ja kirjoittaminenkin jäi eilen hänekseen, innostuin etsimään Belgalle mahdollisimman halpoja tai ilmaisia tavaroita uuteen kotoon. Saattaa olla, että jotain jopa tarttui siimaan – odottelen vastauksia...

Että tämmöistä! Ahdistaa myös selviäminen tuosta lumivuoresta, joka on pihalla ja parkkiksella. En tiedä, pääseekö edes takso ovelle tai lähellekään. Pääsenköhän minä viemään kissankakit roskiin? Argh – rasittavaa tämä tämmöisenkin pähkiminen. Lisäksi Varaston edusta on tunnetusti Pazilan vaarallisimpia paikkoja, siinä on bongattu monta pahaakin kaatumista. Pelottaa... Ehkä minä riipaisen hieman reilummin taas lääkettä tuosta. Ja keitän oikein susivaffat kaffet, ehkä siitäkin vähän pirkistyy...

POLKA – JOKA ELÄÄ VIELÄ SIINÄ TOIVOSSA, ETTÄ OMATKIN ASIAT JÄRJESTYVÄT!