Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.01.2012 - 06:54


enkä minä vieläkään tiedä, mitä minä tein viime kesänä :O Tänään olisi vuorossa se traditionaalinen posti-kirjasto-kauppa -keikka, kuten aina... Keli näyttää muuttuneen vaan entistä pluikkaammaksi, saas nähdä, miten tuosta selviää. Pelottavaa. Kun pitäisi ihan ulkoilmassakin pätkiä kuitenkin kävellä. Eilen vein roskat ja jo sillä reissulla jouduin tekemään erinäisiä, joidenkin mahdollisesti jopa huvittavaksi tulkitsemia liikkeitä. Jäistä perunapeltoa on vaikea jäykkiksenä kävellä.

Yllärinä teille, en minä vieläkään ole saanut mitään aikaiseksi. Ei ole mitään, millä kehuskelisi Varastolla. Siis että minä kävin, menin, olin tai tein. Ei niin yhtikänäs mitään. Sanon kuten asia onkin, että makoilin, lueskelin ja nettailin. Tiedän, saan sääliviä katseita tai ihmetteleviä kommentteja. Paskaakos se muille kuuluu, miten meikäläinen ns. lomansa viettää! Ei siellä ole kuitenkaan lomitettu, joten kushelvettiä ensi viikko on kuitenkin. Miksi sitä edes kuvittelisi jotenkin mukavaksi...

Hah, minulla teille edelleenkään mitään kerrottavaa ole. Mitään ei ole tapahtunut, onneksi. Minä taidan painua nyt vielä sänkyyn lämmittelemään, ennenkuin julkistan tämän pläjäyksen. On kylmäkin!

Ähh, parit kymmenen minuutin tirsat: molemmissa unissa Exä aiheutti runsaasti mielenpahoitusta ja heräsin itkien. Voi krääh, se on semmoinen paskiainen edelleen. Taisi tulla siittä, että näin sen hyypiön maanantaina kylillä roilatessani. Hmph. Lisää kaffetta ja mömelöitä – äkkiä!

POLKA – HÄN JOKA ON LIUKKAALLA KUNI PANPI JÄÄLLÄ!

 

Tsompi kirjoitti 13.01.2012 - 22:06
No en tiedä minäkään, mitä teit viime kesänä, joten eipä auttanut tämä kommentti. (HEHEHEE)
Plg kirjoitti 14.01.2012 - 11:15
...enkä edelleenkään tiedä, mitä tein viime kesänä... (eikö niitä ole ainakin 2 jatko-osaa!) ;)
Tsompi kirjoitti 14.01.2012 - 15:17
No on, haha, dementikon lempileffa:)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää...

Muita musteja sivuja...

Kirjavinkit - kunnon kirjavinksu on aina paikallaan!

Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D

Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan...

Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset...

Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D

Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA...

Eläinpitoista luettavaa tästä:

 

Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja

Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP!

Meille saa meilata!
Laskee koneita...siis käyntejä tai jotain...


Ilmainen www-laskuri

Asennettu 15.11.2006

 

 

Vakoilua 8.2.2007 alkaen
eXTReMe Tracker
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
MEILL O AIVOT KANS!

VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o

Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)

Ja tää saatiin PP:ltä ;)

JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O

JOKU TYKKÄSI TAAS...