Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.01.2012 - 02:59

Siis oikeasti, minä muistin vasta eilen illalla, että olen jäämässä 1.5 vkoksi lomalle... olenkohan oikeasti sairastumassa? Siis vielä tavallista pahemmalla tavalla. Taidan olla sopinutkin jotakin ensi viikolle. Toivottavasti en, mutta en voi olla täysin varma... Muisti on harvinaisen hatara joissakin asioissa. Ei, en ole. Siis sopinut. Enkä luultavasti sovikaan.

Olisi niiiin paljon muuta tekemistä, kun *manailee samaa* saisi vaan aikaiseksi. Voisiko joku yst. ottaa tehtäväkseen tulla potkimaan minua pärsheelle joissakin asioissa? Minä vaikka korvaisin sen jollakin oudolla, mutta kummallisella tavalla. Minä tiedän, en minä kuitenkaan saa mitään järkevää tehtyä. Haahuilen taas joidenkin pikkuasioiden kanssa ja äkkiä onkin taas Varastopäivä. Käks.

No, selviän ainakin huomenna posti-kirjasto-kauppareissusta himppasen helpommin. Ei tarvitse ostaa kaikkea eväkseksi sopivaa. Sen voi tehdä ensi viikollakin, jonakin hipohiljaisena aamuna. Silloin kun liikkeellä on vain hissukoita, toisiaan pelkääviä ihmisiä ja äkäinen minä, joka tietysti lukeudun kumpaankin kastiin :). Postissa on kuitenkin pakko käydä – lupasinhan minä teille voitokkaille kirjat mahdollisimman pian. Ja minä pidän (tavallisesti) lupaukseni. No, on minulla sinne muutakin asiaa. En kai minä nyt pelkästään teidän vuoksenne *kiero irw*?

Mitäpä muuta? Ei siis yhtään mitään, kurkku on vähän kipeä, vähän yskittää. Sen se kastuminen, odottelu viimassa jne. sai aikaiseksi. Päätinkin illalla tropata lusikallisella jäätelöä. Sehän tunnetusti auttaa kaikkeen, varsinkin latritsikastikkeen kanssa ;) En tiedä auttoiko, mutta tuli ainakin rauhallisempi ja vähemmän nälkäinen olo. Oli heikohkot eväkset sekä ilta-apetarjonta, eilenkin. Vanhoja jämiä vaan, kuten tavallista.

Sitten – voi kauhistus – minulla ei ole kunnollista, isoa seinäkalenteria, joten ostin iiPeistä erinomaisen halvalla nakupoikakalenterin. Ainakin sillä voi aiheuttaa pahennusta kustannuspaikalla, jos kuvat eivät ole miellyttäviä kotoseinällä tai jos Vinski paheksuu sitä. Suosittelisin kyllä kaikille kunnollista Pakanakalenteria, itse en ole vielä tilannut... Asiasta oli eilen aika hyvä juttu raatiossa meinaan.

Juuei, kyllä se on taas vaan lähdettävä ropottamaan. Hirmuisesti on töitä tekeillä, kaikenlaista. Ja yhtä ja toista pitäisi viikon poissaoloa varten muistaa sekä jättää jälkeensä että ottaa kotiin mukaansa. Ai niin, ja postittaa yksi juttu (tämä muistiin työpäivää varten!). Sitten onkin v a p a a ainakin hetkeksi aikaa. Ryyttäämään siis!



POLKA, JOKA AINAKIN AIKOO RYYTÄTÄ JOSSAIN VÄLISSÄ!



 

sirpa kirjoitti 04.01.2012 - 08:06
Wau, mikä kalenteri! Harmi kun ehdin jo hankkia jo taviksen. Hyvät lomat, toivottelee katkera kokopäivätyöläinen!
Polga kirjoitti 04.01.2012 - 09:01

Kumpi kalenteri? :DDD
Kiitos toivotuksista, piti tarkistaa vielä täälläkin, että loma ON hyväksytty ja silleensä (en uskonut itseäni). Kamala keli, sataa kaikkea mitä voi sataa yhtäaikaa...hrrhrhrrrh.
Kokopäivätyöläinen voi olla katkero hetken aikaa, mutta saa myös palkkaa hetken aikaa kokonaisena!
zim kirjoitti 04.01.2012 - 09:21
Kylmässä ja märässä hengailu ei sinänsä sairastuta, vaikka voi olemassa olevia oireita pahentaakin. Mutta olet luultavammin saanut plunssapövön muualta.

Propsit nakukalenterista, niin sitä pitää !
Partapappa kirjoitti 04.01.2012 - 10:09
Kai ny lomasa voi unohtaa, helposti. Oon ite menny kerran viikon etuajas töihin, kesälomalta.
Plg kirjoitti 04.01.2012 - 10:26
Zim: Tiedänhän MINÄ sen, on vain hyvä syy märistä ja manailla ;)
Kalenteri on varmaan ihan kiva - nuoria vähäpukeisia miehentapaisennäköisiä :O (Mitä niillä muuten tehdään - voisiko joku kertoa?)

Pappa: Juu, olen mä ennenkin vähän sekoillut lomieni kanssa....
sirpa kirjoitti 04.01.2012 - 10:58
Siis Pakanakalenteri. Ei varmaan hassumpi toinenkaan :D

Ps. aika ketkun tempun teki työnantaja systerille, joka on osa-aikaeläkeläinen. Työviikko muutettiin 5-päiväiseksi, työaika 3.5 h/pv ( työmatka on 100 km päivässä). Kyllä häntä vitutti ja minua hänen puolestaan. Sitä se yksityistäminen teettää.
Polga kirjoitti 04.01.2012 - 11:21
Eheheh, mä vaan ajattelin ;)

Olipas kakkismainen temppu, ple! Ei tod. järkevää varmaan kenenkään kannalta... *phtyi*
Jary kirjoitti 04.01.2012 - 11:27

Kalendeeri se muijan koton pitä. Häppy holidei!
Polga kirjoitti 04.01.2012 - 11:55
Ai sää meinat, ett mää kyttä niit nuarte ilkimulki olevie miäste kuvei silmäklasit huurus... Nii etei uloska ehri :) Jaa, ei ol viäl tipahtanu luukust, ett kyll huamenn kaupoill tartte kumminki. Mutt jos ostais apet kuiteski tarppeks :D
Jary kirjoitti 04.01.2012 - 12:26

Kantsi varautu juu… huurunpoistopaprusäkki ja viikon sapuskat. *grin*
Plg kirjoitti 04.01.2012 - 13:09
Lähtee ettimä Varaston talouspapruvarastoi *meneeki jo*.....
Salka kirjoitti 04.01.2012 - 14:25
Jee! Mullapa onkin jo oma Pakanakalenteri! Kantsii tilata, on muuten mageet kuvat ja kerrankin juhlapäivät oman uskontoni mukaisesti. Ja kaikkee muuta mielenkiintoista muistakin pakanauskonnoista.
Kiitos Rakas Polga kirjapalkinnosta, olipas vaikea valita:)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää...

Muita musteja sivuja...

Kirjavinkit - kunnon kirjavinksu on aina paikallaan!

Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D

Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan...

Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset...

Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D

Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA...

Eläinpitoista luettavaa tästä:

 

Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja

Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP!

Meille saa meilata!
Laskee koneita...siis käyntejä tai jotain...


Ilmainen www-laskuri

Asennettu 15.11.2006

 

 

Vakoilua 8.2.2007 alkaen
eXTReMe Tracker
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
MEILL O AIVOT KANS!

VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o

Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)

Ja tää saatiin PP:ltä ;)

JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O

JOKU TYKKÄSI TAAS...