Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
01.01.2012 - 09:33

 

Jotkut näemmä tekivät jo eilen tiliä viime vuodesta. Ehkä ei olisi kannattanut (tai en tiedä), siitähän jäi puuttumaan vielä kaikki eilisillan eli ns. juhlinnan mahdollisesti pitkäaikaisetkin vaikutukset saati sitten seuraumukset ,) Minä muuten vihaan juhlia! Jos tässä jotakin summaisin. Omalla tavallani.

Ei nyt mukavaa, mutta siihen viittaavaa:

- osa-aikaeläke hyväksytty (joo, vuodeksi ja kuntoutustukena eli voidaan lopettaakin... ei siis niin hyvää, etteikö siinä olisi jotakin kälmiä takana)

- taksot ovat kulkeneet himppasen luotettavammin (liekö syynä tällainen "talvi")

- olen netissä tutustunut muutamaankin mukavaan ihmiseen, siis vain netissä ,)

- olen kovasti yrittänyt käyttää kaksi ylimääräistä vapaapäivää järkevästi (ei ole vielä ainakaan onnistunut)

- olen tavannut pari ihmistä, joita ehkä voisi kutsua ystäviksi (mutta minua ihmetyttää, ajattelevatko he samalla tavalla – antisosiaalisuus nostaa näköjään taas päätään)


Epistä kaikin puolin tai ainakin jotenkin negatiivista:

- osa-aikaeläkkeen määräaikaisuus (kts. selitys tuossa yläpuolella)

- vieläkään ei ole täysin selvää, mikä minua oikeasti vaivaa (mutta kun spinaalistenoosi diagnosoitiin, ei muulla olekaan väliä – se oli se käytännön näyttö ja kaikkihan johtuu siitä *voi noita lekureita*)

- en vieläkään ymmärrä ihmisiä, siksi minusta tulee aina vain antisosiaalisempi

- en ole päässyt käymään missään, missä olisin halunnut käydä (ei ystäviä avustamassa, tarvitaan nimittäin joku avittamaan, mahdollisesti kuskaamaan jne.)

- lääkitykset eivät vain toimi, joskus hetkellisesti löydän oikean yhdistelmän, mutta seuraavana päivänä se sama ei ehkä pelaakaan...

- nukkuminen on ollut kohta viimeiset 6 – 7 v. yhtä kushemmettiä

Joo, pientähän tämä, tietty – kaikkien mielestä! Eli minä vain kuvittelen olevani sairas (tai olen sairas vain päästäni, kuten jotkut lekurit selkeästi ajattelevat). Mistä hemmetistä nuo saatanalliset kivut sitten oikein mahtavatkaan tulla. Ehkä en siis kirjoita sen enempää. Ei paljoakaan positiivista, ei nyt muuta kuin tämä perusnegatiivisuus eli asiat, joista märisen ja vänisen muutenkin jatkuvasti. Toivon ainoastaan kahta asiaa: Että saisi toimivan lääkityksen, joka veisi kivut. Saisi nukkua yönsä heräämättä kertaakaan. Ei tuo paljon ole, ei. Mutta kohottaisi elämänlaatua aivan uudenlaisiin sfääreihin. En ole siis käynyt ulkona, en edes kaffella, kylässä, matkoilla Hakaniemeä kaueampana tms. vuosikausiin. Olen hoitanut vain aivan pakolliset menot. Nimittäin kipeänä (kun särkee, sattuu ja vatsaan koskee) on vaikea seurustella hauskasti kenenkään kanssa, sanailla hilpeästi eikä pysty ottamaan edes kuppia. Eli ei minusta saa hupaisaa seuraa kuin masokisti! Wau, siinäpä muuten idea. Taidankin laittaa ilmoituksen johonkin S/M-palstalle, kyllä minä sen verran sadistia pystyn leikkimään :D Olisinkohan minä tarpeeksi uskottava *miettii ankarasti*?

No, se siitä eli eipähän ole mitään uutta kerrottavaa tässäkään elossa. En ole juhlinut tätä vuoden vaihtumistakaan. Mitä hemmetin juhlimista siinä oikein on, numerot vain vaihtuvat. Höh, olisi sen sijaan suotavaa MUISTAA se, että ne numerot todella ovat vaihtuneet. Mitä välii... inhottaa taas tuo pihan roska-paskaisuus ja eilinen saakelinmoinen mekkalointi, joka jatkui aamuyölle. En saanut niitä vähäisiäkään unia, jotka kovasti olisivat olleet tarpeen.

Siksi kulutinkin Vinskin kanssa aikaa ja laadimme pienet lappuset, joihin kirjoitettiin jokaisen osallistujan nimi tai nicki. Sitten laput kerättiin kekoon, päälle heitettiin tasaisesti vähän pienittyjä kissaraksuja ja ne laput, jotka Vinski The Great Leader ensimmäiseksi tassullaan kampesi pinosta, ovat voittajia. (Tähän rumpujen pärinää, hurraa-huutoja ja yleistä mekkalaa).

Haluamansa kirjan ovat voittaneet seuraavat osallistujat: PP (joka oli esimerkki esimerkistä ja siis myös voittaja!), Salka sekä Neljän riiviön äiti.

Koska kirjoja on aika paljon, päätettiin kissin kanssa arpoa vielä Vinskin valitsema ehdokas (se oli se lappu, joka Vinski käsitteli eniten, mutta ei jostain syystä ensimmäisenä). Eli Vinskin Suosikki-Ihminen Blögistäniässä on: Ansku :)

Todettakoon vielä kerran, että arvontaa EI ole manipuloitu enkä minäkään tunnista edes kaikkia voittaneita :D Jospa kaikki voisivat laittaa oikean nimensä ja postiosoitteensa meiliini polgara.welhotar kanelipullatähän gmail.com, niin laitan jokaiselle viestiä kirjoista! Onnea voittajille ja mukava, että osallistujia oli näinkin paljon :) Ehkä minä tempaisen saman asian tiimoilta toistekin... pysykää siis linjoilla! Oikein mukava nähdä, että tälläkin blögillä on kovastikin erilaisia lukijoita ja seuraajia, onnekas minä! ;D

Ja mitäpä tässä sen erikoisempaa kuin normaalit päivän puuhat: kursorinen imureeraus, pakkoruisku, taksojen telliminen, evästen laadinta kolmeksi päiväksi, jotakin muonaa lounaaksi ja sitten vain lukemista lisää.

Ähh, Varastopäivät alkavat. Onneksi heti huomenna on omisarvis ja minulla on jälleen painavaa asiaa lääkkeistä ja resepteistä sekä parista muustakin jutusta. Lisäksi näiden kolmen päivän jälkeen jään 1.5 viikoksi lomalle. Juu, ei paha. Toivon, että sen aikana saisi hoidettua ainakin kaksi asiaa, joihin kyllä tarvitaan apua. *hmph, taas – eikö tämä stanan laiska ämmä saa mitään hoidettua itseksensä*...

No, ei tästä tämän enempää! On vaan oikeasti veemäistä ihan aina joutua pyytelemään apuja sieltä tai täältä. Minä suorastaan inhoan sitä, en voi sille mitään. Ja kun minua katsoo, kukaan ei edes usko, että tarvitsisin missään apuja. Voi perkele, sama valitus, sama tarina taas. Minen tiedättekö enää jaksa! En kohta enää edes narista. Olisi paras, jos nyykähtäisin vain hiljaa jonnekin pois kiusaamasta muita.



POLKA, JOKA ON JOISSAKIN ASIOISSA AVUTON, VAIKKEI USKOISI!


 

Olga kirjoitti 01.01.2012 - 10:18
Niin, v***t sua mikään särje, se on pelkkää kuvittelua, harhaa, pitäiskö lähteä hakemaan syytä tuolta mielenterveyden puolelta.... Skitsofreniaa???

Eii, v-mäinen tuo sinun tilanteesi ja siitä olen surullinen, ettet ole päässyt oikein reissaamaan minnekkään, sen olisit kyllä ansainnut!! Ja hyvin nukuttuja öitä!!! Eipä ne nykyään nuorille ihmisille anna kuin tuon vuoden kerrallaan osa-aikaisena eläkkeenä, kun eivät vanhemmillekkaan. Odottavat ihmeparanemista. Luulen, että niin sinä kuin moni muu ottaisi mielummin sen ihmeparanemisen kuin sen hemmetin pienen korvauksen mitä sitä kuntoutustukea saa.

Mutta kaikesta huolimati huomattavasti parempaa vuotta 2012 sinulle ja onneksi sinulla on Belgario ja Vinski, ettet ihan pääse höpertymään sinne neljän seinän sisälle!!
Plg kirjoitti 01.01.2012 - 11:01
Joo, masennustahan tämä toki - hassua kun mielipidelääkkeet eivät auta :o

En minä mitään hirveää reissaamista kaipaa - olisi vain kiva käydä Virossa tai vaikka stana Turussa, saati ihan Mikkelissä tms.! Ei voi pysty kykenemään.

Joo, minä höperehdin ihan mieluusti yksinkin - paremmin kuin porukoissa; saa aina mieleisiään vastauksia!
ansku kirjoitti 01.01.2012 - 12:16
Herranjee! Oonko mä tosiaan voittanut? Ihanaa, kirja! Kiitos! Tai siis kiitos Vinskille, onkos hän muuten nais- vai miespuolinen?;))) Meiliä tulossa, ja sulle todellakin parempaa tätä vuotta kuin edellinen oli!
SusuPetal kirjoitti 01.01.2012 - 12:25

Onnittelut voittajille!

Sosiaalisuus on yliarvostettua. Parasta on, kun kaksi antisosiaalista tapaa ja puhuvat viisaita. MOT!

Kelvollista vuotta 2012!

(ja minä en tee mitään tilinpäätöstä viime vuodesta, pah, en muista kuitenkaan mitään)

PP kirjoitti 01.01.2012 - 12:50
Jos olisin lampunhenki tmv. toteuttaisin nuo kaksi toivettasi oitis. Harmi, etten ole ja voin vain pidellä peukkuja, että sopiva kipukombo löytyy!

Jos ei lekuri löydä vikaa, on aina kyseessä kuviteltu päävaiva! Minulta kun alkoi tulla maitua hinkeistä erään lääkkeen takia eikä kokeista löydetty siihen syytä. Silti ei voitu myöntää että se johtui lääkkeestä (vaikka sivuvaikutuksina oli tämä ja lopetin lääkkeet heti, kun niin kävi, kuten ohjeissa luki). Ehdoteltiin hienovaraisesti jopa, että alutajuinen vauvakuume kenties... Jestas sentään! Maitoa tulee vieläkin (yli kolme vuotta lääkkeen lopettamisen jälkeen!) eli alitajuinen vauvakuume jatkuu. :D

Mutta mikä ihana uudenvuodenylläri minua täällä odottikaan! Kiitos kiitos miljoonasti, laittelen mailia tulemaan! Toivottavasti ei haittaa, etten asu Suomessa?

PP eli (muka)vitsikäs Elegia :D
Tipu kirjoitti 01.01.2012 - 14:25

Oletkos Elegia tarkistuttanut prolaktiiniarvot? Nehän ne maidoneritystä säätelevät..

Ja Polka, eiks siinä ole tiettyä lookittomuutta, että haukkuu itseään laiskaksi jos ei kivuiltaan pysty. Ei ymmärrä..
Polga kirjoitti 01.01.2012 - 14:50
Mä olen laiska, mä en myöskään pysty,vaikka joskus haluaisinkin. Vittumaisinta on olla laiska ja kovin kipeä!
Elegia kirjoitti 01.01.2012 - 14:55
Prolat oli ekat, jotka katsottiin ja normaalit oli niin kuin kaikki muutkin arvot. Kynikselläkin kävin silloin, mutta se melkein suuttui (?!), kun tohdin ihmetellä asiaa. Ollaan ihmiset kuulemma vähän vieraannuttu tosielämästä, kun tollasta pitää säikähtää. Eh.
Jary kirjoitti 01.01.2012 - 19:36

Juu ei mittä juhlimissi vaivase vuare vuaks. Mut veeluku vaihettus, siit kantsi ol häpi. Ei ainutka Jiilaulu ja kaupaski mahtu taas kulkema. 2012, jeeee.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää...

Muita musteja sivuja...

Kirjavinkit - kunnon kirjavinksu on aina paikallaan!

Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D

Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan...

Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset...

Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D

Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA...

Eläinpitoista luettavaa tästä:

 

Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja

Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP!

Meille saa meilata!
Laskee koneita...siis käyntejä tai jotain...


Ilmainen www-laskuri

Asennettu 15.11.2006

 

 

Vakoilua 8.2.2007 alkaen
eXTReMe Tracker
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
MEILL O AIVOT KANS!

VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o

Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)

Ja tää saatiin PP:ltä ;)

JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O

JOKU TYKKÄSI TAAS...