|
|
|||
|
28.12.2011 - 02:54
vaikka eilen mukamas niin väitin. Varastolla ei ollut töissä kuin muutama hassu ihminen, kirjaimellisesti ;) Toisaalta, hirmuinen pino hommia oli kyllä muistettu jättää – se ei ihmisiltä unohdu. Olivat tyhjänneet pöytiä ja nyt lomailevat juuri sopivasti siiheksi asti, kun meikä aikoo jäädä lomalle. Ai miten mainio ajoitus kerrankin!
Lisäksi itsellenikin suureksi hämmästyksekseni muistin lähettää kaikki tarvittavat paperit eteenpäin, tsekata omisarviksen ajan ja muuta. Huippua – olen siis jopa tehokas, jos ei ole ihan hirmuinen kiirus. Ja sitten... tunnustan jotain, hmph, ja juuri eilen tulin kirjoittaneeksi kaikenlaisista materiaalisista asioista! Ei, en sentään sortunut alennusmyynteihin. En toki. Mutta sorruin yhteen toiseen ostokseen eli ostamaan kavereita parille astialle, jotka ovat olleet ahkerassa käytössä kotona. Puolustuksekseni on vain sanottava, että hinta oli mielestäni äärihalpa eli 50 % uusista ja noita ei näy käytetyn juuri lainkaan. Niin leidikin vakuutteli ja senhän minä kyllä uskon. Tyytyväisenä voin siis tarjota kaffetta ja pullaa jopa useammalle vieraalle yhtä aikaa :) *ihmettelee vaan, mistä niitä vieraita nyt tulisi*. Sorruin siis kuluttamaan. Toisaalta laitoin taas kierrätykseen yhtä ja toista omaanikin, joten ehkäpä tasoissa ollaan. Noin niinkuin rojujen osalta, tai taidan olla voiton puolella eli olen saanut jopa jotakin karsittua kaapeista ja hyllyistä! Jep, lisää vaan pois häiriämästä.
Ja koska vuosi lähestyy loppuaan olen antanut itselleni nootin muistuttaa myös eräästä asiasta. Lupasin tuossa syksymmällä järjestää arvonnan. Asia on työn alla ja kunnon ilmoitus asiasta tulee sellaisena päivänä, kun ei oikein jaksa muuta(kaan) postata. Eli pysykää kaistalla :) Aivan lähipäivinä tulee julki jotakin..... =D
Mitäs vielä – hah, viimeinen työpäivä tällä viikolla. Täältä Serkkuin kautta postiin ja sitten kotoon. Jippijaijei, tämä tykkää. On parikin kirjoitusta kesken, kolme kirjaa lukemisen alla jne. Lisäksi pitäisi vähän siivoskella laatikoita ja niputtaa myös papereita siinä samalla. Kun vaan olisi joku siinäkin potkimassa pärsheelle.
Ja jos joku ystävällinen sielu vielä pakottaisi minut menemään oikeaan passikuvaan – minulla EI ole passia eikä henkkaria... Käks! Olen käyttänyt vanhentunutta passia jo kohta kaksi vuotta. Kyllä minä sitten jo tuohon poliisiasemalle, mutta se kuva *ärisee järkyttyneenä*.
Tästä suivaantuneena lähdenkin aamutoimiin! Olisikohan Serkuissa jotakin kivaa joulun jäämiä vai onko kaikki vielä tuoretta...mmmm...
POLKA , JOKA HYVIN HARVOIN AJATTELEE MUUTA KUIN... no joo!
|
Kirjoittaja
Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää... Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Sivut
Muita musteja sivuja...
Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan... Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset... Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA... Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja
Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP! Meille saa meilata!
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o
Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)
Ja tää saatiin PP:ltä ;)
JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O
JOKU TYKKÄSI TAAS...
|
||
Jatta: Joo, olen kuullut karmeita kertomuksia. Kun joku nyt ensin potkisi meikäläistä persuuksiin ja sinne kuvaan... kyllä mä sitten mieluusti jo poliisin kanssa asioisin :)
Iisi: Ei, apuva! Ei tod. ole ollut tarkoitus olla positiivinen, pois se minusta ;) Ikävämpää tuo sähkökatkos - on niitä ihan tuossa lähistölläkin, jo toista vuorokautta sähköt poikki monelta... Tosin ei se muuten meikäläistäkään varmaan haittaisi, mutt kylmä voisi tulla. Kaikkea muuta on. Ruokaa, fikkari, läppärissä upouusi akku jne. Kotona pärjäisi kyllä. Luulen.
TIEDOKSI, että jos minusta ei jostakin syystä kuulu mitään, syy on keskusyksikössä eikä minun keskusyksikössäni... Jotakin on vähän (!!!) vialla. En tiedä, saanko huomenna edes laitettua viestejä tms. mutta osaattehan te täältä katsoa :/
Jatta o oikkias tosa passikuvajutus. :O
Mää hommasi Sällil passin joku viis vuat takaperi, ko hän oli käymäs. Uusiks meni, tana. Mää 10 minssa tappeli siit kuvast kyttiksel... »Ammattilaiste ottamaki, helvatti!» Sit oli pakko men takasi kuvaama tappajailme. Yli kaks tuntti saati uppoma vaivase passin kans!