|
|
|||
|
25.12.2011 - 06:37
jolla ei ole oikeastaan mitään funktiota meikäläisen elossa! Onneksi saan osan jääkaappia tyhjäksi, koska Belga on tulossa syömään. En nimittäin taida yksin osata enää ahmia kuten joskus... Siis kyllä minä eilen oikeasti söin. Omasta mielestäni jopa hyvin. Laadin vihanneshässäkän, hyvin yulemaisen sellaisen eli lanttua sun muuta. Lisäksi söhelsin kasaan sieni-purjo-juustokastikkeen, josta tuli äärimmäisen herkkua. Lisäksi papusalaattia (ohje hurjan yksinkertainen: Pitkiä vihreitä papuja hiukan keitettynä eli rapsakoina. Sopivaan kannelliseen kippoon ne vähän pilpottuina, päälle 3 rkl öljyä, 3 rkl viinietikkaa / balsamicoa / mitä nyt kotona onkaan, mustapippuria, chiliä ja valkosipulia maun mukaan – annetaan tekeytyä tunti-pari. Ovat hyvejä. Säilyvät jääkaapissa ja vain paranevat päivän-parin ajan... njam.). Lisäksi juustoa ja pari palaa kalaa. Örps, hyvin meni alas yksi lautasellinen. Sitten tulikin tauon paikka. Jälkkäriksi söin jokusen daadelin ja myöhemmin vaffat kaffet mähnäpullan ja parin suklaakeksin kanssa sekä rivin tummaa suklaata. Siinäpä se, enempää ei haluttanut eikä jaksanut. Parempi näin kuin hirmuinen ähky. Ja päälle parin tunnin tirsat ;)
Tänään tarjoan Belgalle erilaisia fisuja ainakin neljää plaatua, ao. papusalaattia teen uuden annoksen, lisäksi kananhävyttömiä keitettynä ja smäidiksellä täytettynä, hirmuisen hyvää saaristolaisleipää (semmoista rouheista, ei liian makeaa eikä liian tiivistä), uunijuureksia tai raguunaporganoita, ehkä timjamipottuja. Ei pidä liikaa laittaa tarjolle. Jälkkäriksi on taas juustoa, hetelmiä ja kaffetta. Eiköhän tuolla pärjää hyvin yhden päivän?
Juuei, ei minulla ole mitään kerrottavaa, siksi luettelen tässä ruokalistaa parilta päivältä. Eilen sain sentään pari juttua kirjoitettua valmiiksi, kun ei muutakaan järjellistä tekemistä oikein ollut. Pesin ison koneellisen pyykkiä. Kurkin, onko naapurin lapset heitetty ulos vai ovatko he riekkumassa muuten vaan keskenänsä autiolla lekarin pihalla (olin oikeasti vähän huolissani...). Ilmeisesti kyse oli vain liian jännästä hepuloinnista pukkendahlia odotellessa. *helpotuksen huokaus*. Sitten Vinskikin sai etoheekkua ja minä vielä vähän kävin nettailemassa. Eli ei todellakaan mitään ihmeellistä. Kukaan ei soittanut, kukaan ei vaivaillut meikäläisiä. Niinhän se, yleensä muutenkin.
Onneksi on paljon luettavaa, ettei heti tule uupelo. Lisäksi olisi puuhaa täksikin päiväksi. Lisää luettavaa ja kirjoitettavaa. Hieman ehostustoimenpiteitä kylppärissä eli jonkinlainen siivous olisi taas sielläkin tehtävä ja pyykättävä vähän lisää. Imuroinnin säästän ehkä huomiseksi, samoin pakkoruiskun. Nimittäin kohta se on taas pari Varastopäivääkin edessä. Ja sitten taas pari vapaata ja se ääliömäinen ns. juhla, argh. Ei muuta, mutta saan raivarin siitä räjäyttelystä ja roskastamisesta. No, sen jälkeen vajaa työviikko ja loma, jesh!
Ehkä minä painun takaisin lukemaan sänkyyn peiton alle. Minulla ei siis ole mitään herkkää tai jännittävää kerrottavaa tämänkään ns. juhlan vietosta tässä residenssissä. Parempi näin, en toivottavasti tuota ainakaan pahaa mieltä kenellekään, joka on syönyt sikapläskiä koko yön *wirn*, peuhannut lahjuspapereissa sekä saanut jotain käyttökelvotonta rojua.
SIIRTYKÄÄ JO FISUUN – EIKÖHÄN SE SIKA OLE JO SAANUT TARPEEKSEEN?
|
Kirjoittaja
Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää... Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Sivut
Muita musteja sivuja...
Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan... Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset... Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA... Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja
Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP! Meille saa meilata!
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o
Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)
Ja tää saatiin PP:ltä ;)
JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O
JOKU TYKKÄSI TAAS...
|
||
Hauskaa Joulua!
Ano Nilli: Jokainen viettää eloansa tavallaan... ;)
Iisi: Jokainen elää tavallaan, kuten sanoin. Ja syökin tavallaan. Ainakin, jos on kärsinyt pari päivää sietämättömästi... erinäisistä asioista.
Ano Nillli naurakoon, jos haluaa. Totuus se on hänelläkin joskus edessä =I