Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
29.05.2011 - 10:11

No, lopultakin selvisi Polkan kehnon palkan salaisuus. Eipä silti, ei mikään muu taho kuin Varasto ehkä olisi minua palkannutkaan vakkariksi. Eikä Varastokaan ehkä nyt enää, kun on katsellut minua jo jonkun vuoden livenä *ärtsy wirn*. Juu, eli sinne taas huomenna, työtä on jo odottamassa!

 

Kirottua on vain tämä viikonlopun lyhyys. Onneksi torjantai on näemmä vapaa eli jonkinmoinen pyhä. Heh, en sitä muuten huomannutkaan kuin vasta viime viikolla. Eli keskiviikon pippaloissa voi ottaa jopa viiniä ruuan kylkeen – toivonkin, että tarjoomukset ovat yhtä hyviä kuin ohjelma! Tiistaina on ensin selän kuvaus, sitten toveritar on luvannut kuskata meikäläisen haahuilemaan Iikkeaan. Tarkoitus on hakea jokunen pyyhe – inventoin pyihkeitä ja ne olivat karmeassa kunnossa. Osa menee suoraan räteiksi! Pakko hakea uusia. Samoin pari pussilakanaa ei olisi pahitteeksi ja muutakin pientä on hakusessa. Ei siis huonekaluja, vaan ihan kotitarvetavaraa. Se nyt vaan on niin, että tuolta kaupasta saa halpiksella semmoista kivaa, mitä tarvitsee. Ei, en ole ostamassa mitään vain näyttökäyttöön, ihan arkitarpeeseen vaan.

 

Tuli muuten mieleen, että näin perstaina Exän pitkästä aikaa kylillä. En mitenkään siis ole huonoissa väleissä, mutta ei meillä mitään puhuttavaakaan ole. Moikkasin ohimennen ja hän poistui takavasemmalle. Silloin nauratti: kaveri on kaljuuntunut takaa! Siis ei normisti päälaelta vaan takaa kuin olisi hinkannut päätään tyynyyn tai johonkin päätyyn ;D En voinut olla hiljaa kikattamatta itsekseni. Hän ei ilmeisesti itse sitä ole huomannut, koska Belgakaan ei ole asiaan kiinnittänyt mitään huomiota. Minä heti nimittäin tiedustin. Edelleen kikatuttaa. Jos minä näytän vammulta naapurin lökäpöksyjen mielestä, näyttää Exä todella Äijältä sanan oikeassa merkityksessä ,D *hilpeää kikatusta*

 

Täytyy vielä tunnustaa yksi, siis vain tällä kertaa yksi, asia: minä hankin pienen seinällisen kirjahyllyä, Sitä Merkkiä. Sitä, jota toveri kaipailee. Nuo varastohyllyt kun eivät ns. vedä tarpeeksi sisäänsä tavaraa. Sain just enkä melkeen mitoitettuna oikean levyisen sysdeemin, maksoin kolminumeroisen rahan – en mielestäni liikaa, alle ¼ uusien hinnasta. Vielä mukaan tuli tukiristikot ja päätytäytteet eli ei paha. Nyt vaan Belgan kanssa kokoamaan ensi viikonloppuna! Jesh, mahdollista on, että makkariinkin saan myöhemmin samanlaiset... *ilokas*. Kirjat pääsevät paremmin oleskelemaan näissä eikä jää tyhjää tilaa. Lisäksi seinien reiät peittyvät mukavasti. Tämä on tyytyväinen!

 

Jos joku siis kaipaisi antiikinsinisellä kuultolakattuja varastohyllyjä hyvin edukkaasti, ei kun yhteyttä privana – osoite tuossa palkissa. Nouto tietty kotoa, en pysty hankkimaan kuljetusta. Nyt siis vapautuu viikon päästä kaksi. Myöhemmin ehkä kaksi lisää. Sopisivat erinomaisen hyvin kenelle tahansa kirjahyllyiksi, myös esim. opiskelijalle tai lastenhuoneeseen. Kestävät ja pyyhittävät, koska on lakattu yltympäriinsä. Kuljetettava mieluummin ilman purkamista. En takaa 100 % varmasti, että ruuvit enää uppoavat kunnolla. On nimittäin purettu ja muutettu sen verran... Kuvan voin laittaa pyydettäessä, samoin hinta neuvoteltavissa!

 

Hjuu, minä muistan, että lupasin olla hankkimatta enää mitään. Mutta tämähän on vain ikäänkuin vaihto parempaan – eiköhän se liene sallittua?! Lupaan olla enää ostamatta mitään muuta. Ai pahus, siis muuta kuin ne Iikkean käyttötavarat *wirn*.

 

No niin – eiköhän tämä riitäkin tälle söndaagille. Kotihommiin, siivoamaan, tekemään apetta (onkin mielenkiintoisia aineksia taas..), ruiskuun ja muuta mukavaa.

 

Rauhakasta sunnuntaita muille!

 

 

 

 

 

POLKA – TUO VARSINAINEN KIRJAHAI!

 

 

Olga kirjoitti 29.05.2011 - 19:15
Rauhaisaa sunnuntaita :)
Jary kirjoitti 30.05.2011 - 19:39

[koitin muute eilä lähettä kolmel eri selaimel tätäki. Vuaratus senttäs! :b]

Jaa et tommone takatukka *wirn*. Vaik täälki löyty hair over the place, ni aikast hyvi nupiski. Ei suurt lissänttymist kylläkä, havaittu…

Toveri kuitta. Kyl hyllyihi kantsi satsat, minkä ny tiäräkki. Munt itte vaa kismittä, ko en nuaremppan honannu upotta plätä Se-Merkkisse. Nyte olis valminas taik pikkase fiilamist vaja. Samberis!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää...

Muita musteja sivuja...

Kirjavinkit - kunnon kirjavinksu on aina paikallaan!

Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D

Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan...

Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset...

Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D

Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA...

Eläinpitoista luettavaa tästä:

 

Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja

Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP!

Meille saa meilata!
Laskee koneita...siis käyntejä tai jotain...


Ilmainen www-laskuri

Asennettu 15.11.2006

 

 

Vakoilua 8.2.2007 alkaen
eXTReMe Tracker
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
MEILL O AIVOT KANS!

VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o

Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)

Ja tää saatiin PP:ltä ;)

JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O

JOKU TYKKÄSI TAAS...