Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
21.08.2010 - 08:04

Ensimmäinen lomapäivä. Ehh, tuota, entäs sitten? Odottelen tässä toista aamukaffettani ja sen jälkeen Belgaa tulevaksi. Tarkoitus olisi tänään saattaa haettavat tavarat säkkeihin sekä kiskoa ylhäällä sijaitsevat sisustushärpäkkeet (!) alas ja pakattavaksi. Lisäksi on pestävä pari ovea ja muuta erittäin mielenkiintoista ja avartavaa.

 

Onneksi pääsen välillä tekemään lounaan ja minulla on rutosti kirjoja. Enhän minä sentään koko aikaa voi tehdäkään mitään – enhän? Etsin tässä siis jo vahvistusta laiskottelulleni. Toisaalta, puoli yötä meni taas koivet krampaten.

 

Eilinen päivä oli kammoittava kokemus. Ensin Varastolla töitä aivan vuorotta, hätinään pääsin karkuun. Sitten takso oli myöhässä, vain n. 15 min. Mutta sekin ”vähä” kertaantuu ajon aikana, kun kaverit ajoivat päin p*settä eli taas pidempää kautta. En ehtinyt postiin, en muualle. Vain kirjastoon ja ruokakauppoihin. Kaupoissakaan en ehtinyt valita kunnolla appeita, joten on syötävä, mitä käteen sattui. Grauh!

 

Kotoon päästessä olin niin supiväsy, että heittäydyin vain lukemaan ja urvahdinkin hetkeksi. Kävin vaihtamassa vaatteet ja aloin yöunille jo alkuillasta. Nukkuminen oli harvinaisen katkonaista, koipikivut yllättivät vähän väliä. Kissakin jolisi hereille jo ennen klo 3, halusi apetta. Sitten samainen ape ei kelvannutkaan. Menin uudestaan nukkumaan. Kissi jolisi tunnin päästä hereille, tällä kertaa siivoamaan pissit laatikosta. *huokaus* Ja taas yrittämään unta.

 

Nyt Vincent istuu tietävän oloisena parvekkeen korituolissa ja on nassutellut ympäriinsä löytyneitä kuivia lehtiä. Odotettavissa siis oksujen korjaamista jossakin vaiheessa. Voiskohan ne nakata napsureille korjattavaksi?

 

Minä menen nyt juomaan kahvia...

 

 

 

POLGA LOMAILEE, MUKAMAS!

kuunauta kirjoitti 21.08.2010 - 09:51
Nakkele vaan kissanoksut naapuriin :) Tai jäädytä ne levyksi ja paa postiluukusta.

Onnea lomasta! Olet ansainnutkin sen, tosin et työlomana...

Näin töissä Anja Snellmanin uuden kirjan Parvekejumalat, ja kirjan nimestä tuli heti mieleen sun naapurit. Ei se kyllä niitä käsitelly se kirja...
Jary kirjoitti 21.08.2010 - 18:42

Onsse ny LOMA kummiski. Sem mukka. Älä tee mittä. Luje ja makka ja verä kunno lär… tota, sapuskat ja lonkka! :)
Polga kirjoitti 21.08.2010 - 19:04
Kuunauta: Mulla on tuo kirja ja se on hyvä - naapurit eivät. Tänään taas yhtä svinduilua ja isoon ääneen (parhaillaankin!).

Jary: Just. Onneks on kirjoi. Enää viikko - tasan! *piiiiiiiitkä ja syvä huakaus* Sitt lärvänderit ,D
Jary kirjoitti 21.08.2010 - 19:39

Viikko mene äkki. Kunno lärvikset. HÄÄTÖ. :D
Polga kirjoitti 21.08.2010 - 20:37
Ja sitt hakema Tsadilt kämppä muitte Hörhöitte kans sama haussi, jeeeeeeee! Polka On The Road... sitä noi napsurit varma toivoski. Tosa olsis viäres kyll kaupunki taloki ;D
Jary kirjoitti 21.08.2010 - 20:45

Wei tu gou! :D
kuunauta kirjoitti 21.08.2010 - 21:38
Voi hiisi, jos pääsisin, tulisin teille parvekkeelle esittelemään läskejäni ja huuteleen...

Mutta että oli hyvä kirja? Ehkä mun sitten kannattaa semmoinen kaivaa roskiksesta ja lukea. Snellmania en ole kovin paljon lueskellut, en tiedä tyyliään. Marjatta Kurenniemi ja Seppo Jokinen on parhaita suomalaisia kirjailijoita, joita tiedän :) (No lukuunottamatta Leinoa ja Kiveä) Oletko lukenut Reijo Mäen uusinta dekkaria? Sitä on ryöpytetty siellä sun täällä...
Polga kirjoitti 22.08.2010 - 09:08
Kuunauta: Mun kirjat ja arvostelut niistä löytyvät aina kuukkeloimalla: Malmin Polgara tarinoi ja perään kirjan tai kirjailijan nimi -> sitten tänne blogiin. Oon lukenut kaiken ja arvostellut parilla sanalla. Kirjalaari on vain osa lainatuista, se on keskeneräinen jne. Eli parempi käyttää kuukkelia.

Mäen uusin oli Mäen kehnoimpia.

Muutoin suos. etsimään ja lukemaan myös Kirjavinkkejä -> kts. tuossa sivulla suora linkki.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää...

Muita musteja sivuja...

Kirjavinkit - kunnon kirjavinksu on aina paikallaan!

Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D

Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan...

Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset...

Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D

Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA...

Eläinpitoista luettavaa tästä:

 

Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja

Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP!

Meille saa meilata!
Laskee koneita...siis käyntejä tai jotain...


Ilmainen www-laskuri

Asennettu 15.11.2006

 

 

Vakoilua 8.2.2007 alkaen
eXTReMe Tracker
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
MEILL O AIVOT KANS!

VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o

Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)

Ja tää saatiin PP:ltä ;)

JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O

JOKU TYKKÄSI TAAS...