|
|
|||
|
28.01.2010 - 01:14
Arvatkaas kuka voitti, Varasto vaiko minä? Minä nimittäin nyt ehtottomasti vaatin, että minua puhutellaan tästä lähtien The Virkanainen Polgara af-von-und-zu Welhottareksi und Vincent kans ,D Kävi nimittäin niin, että sain The Viran! Ei, en sitä mitä hain, mutta oikean viran, jatkuvan määräyksen siis. Tosin se aivan selvästi olikin suunnattu minulle: viran numero on 666 *huutonaurua*! Palkka nousee yhden palkkaluokan, hommat pysyvät samoina (lisänä se, mistä eilen kerroin) eikä tarvii lähteä mihiskään. Että tämmöinen tapaus! *kumartelee, niiailee ja odottelee runsaita taputuksia* Minä siis katson ainakin moraalisesti voittaneeni! Tosin eilinenkin oli yhtä hemmetin matalalentoa töiden osalta, huh... karmeeta kattoo. Kerran jo vetelin päin seiniä, kun koipi petti – ja hlöstöpäällikkö vieressä pelästyi *tsihih*, jopa ainakin uskoo vaivojani. Vieläkin jäi tekemistä ja hommaa eli lähdin normiaikaan ja tiedän, että sinne vielä ilmestyi illan aikana rojua. No, eihän se työ tosiaan tekemällä ole ennenkään loppunut, että jos vaikka lähtisi siitä. Pidin eilen sitten taukoja iltapäivällä enemmän ja painoin aamun rajummin menemään – olen nähkääs parhaimmillani aamulla, kuten te kaikki 10 armasta lukijaani tiedätte(hän)?! Mutta mitä tekee koko iiiison hallinnon atk-puoli: ilmoittaa, että kappas vaan, IE6:ssa on tietoturvariski. Siis ei hemmetissä, mistä ne sen sai tietää vasta nyt – ja pistivät netinkäyttökiellon. Toiset noudattavat, toiset eivät *köh*. Eli ainakin yritän katsastaa viestini, jos en muuta ehdi tai pysty. Paljoa ei blogeissa uskalla ravata, seurannevat liikennettä nyt aika tiheään... On se, päivittävät koko hoidon ilmeisesti. Ja tiedättekös mitä, viikon päästä asennetaan uudet keskusyksiköt kaikille, siihen liittyen myös ohjelmistopäivityksiä eli anna mun kaikki kestää! Miksi kukaan ei ole siellä ihan vain ajattelemassa? (No joo, tämä OLI toki retorinen kysymys!) Jos Minä Itte saisin taas päättää, tekisin asiat yhteen syssyyn, mutta kun ei niin ei. Arrrrrrrrrgggggggh. Ah onnea oli kuitenkin se, että härra joka pitää itsestään, oli etätyössä. Rouva Kääkkänä taas teetti niin paljon töitä, että unohti svidduilla ja kohdella kuni koiraa. Eli siinä mielessä pääsin suht helpolla. Lisäksi infosin Kääkkänää eräästä tiedosta, joten hän ei tullut menettäneeksi kasvojaan! Kiltti minä, Pikku-Polka nostaa päätään. Kotona odotti paketti ja kirjapaketti, jee kirjapaketille, jossa oli yksi kirja ,D Tämä tykkää semmoisista paketeista kovasti! Tänään onkin vuorossa sikalunssapiikki heti aamusta. Illalla olisi työkaverin läksiäiset eli rva M. siirtyy toiselle osastolle, harmi-harmi. Minä en aio juhliin jäädä, kun eivät ole työajalla. Siis minun työajallani, tietysti. Varmaan joskus klo 16 jälkeen. Toivottavasti jättävät jämiä köyhille eli aneita ja almuja ,D Itsekin vissiin pitäisi tarjota jotakin lauvantaina. On kaikenlaista *köh-räyh-auts* syytä... no, sain paketin The Ä:ltä, jossa oli kaffetta, suklaata ja suolakeksejä. Jos kaivelen vielä kaappeja, ei tarvitse värvätä ketään edes kauppaan ja kai nyt yhden osaston väen tuolla hoitaa. Tai jospa tällä vinkeällä rosmolla olisi avitusta asiaan ;D Että yhtä juhlaa tämä elämä, eiks? Ei, no ei kyllä. Koipia siis särkee edelleen melkoisen täpöllä eivätkä ne pidä kunnolla. Pitää olla tarkkana kuin Tarkka itse! Että se huomisesta, perstaina onkin paljon puuhastelua ja matkustelua eri toimipisteiden – siis kauppojen yms. – välillä, ziitosta vaan apua luvanneelle. Lisää asiasta huomenna, että teidänkin mielenkiintonne lukea joutavia jorinoitani säilyy tai jopa kasvaa ,D
Purrrrrrrve, kaiffat! Nonnih, mami teki sitt eile kalapuikkelileivän ja mä sain ihan oman puikkelin, njammmm. Ja sitt Poika kävi päiväll, mutt ei se ehtiny olla, ku sill oli kamala kiirus. Se tulee sitt parin päivän pääst. Joteski mun tekis miäli jotai hyvää, mutt toi vaa ei oo antanu. Enkä mä oikee tiijä mitä se sitt oiskaa, meinaa. Tahon vaa jotakii! Muute oon ollut iness, goisinu peiton all ja soffall ja venannu, ett toi tulee himaa. Hirrrrrrrmusen galsa tuala on, mun pylde ihan jääty illall, ku mä kävin siälä. Mä en tajuu, miks ihmisten tarvii mennä ulos. Eiks ne vois vaa jäädä himaa? Hoitaa niinku kissei, ku on paljo pakkast? Must semmone judeka pitäis saada johki elukkalakii heti ja just. Ai jaha, taas toi on ettiny jotai kissikuvei, ku ei oo muka ehtiny must ottaa fotoi. No joo, se on ollu ihan kammon kipee ja väsy... Jos se viikendin ehtis sitt, mä ainaskii toivon! Ai nii, tää kuva on tualt.
Kliffaa torpsontait kaikill mun kavruill! Vincent, materialisti – mutta pakkasesta olen samaa mieltä! Päivän slogan: On niin kylmä, että aivotkin jäävät mieluummin kotoon peiton alle koko päiväksi! Päivän biisi: Follow Me Luettua: Colin Beavan – Ekovuosi Manhattanilla. Joo ja tuota, kohtuullisen mutkatonta ja pätevää tekstiä – mutta, jos on riittävästi rahaa voipi myös ns. köyhäillä. Eli hiukan tässä nyt menee jenkkiläisyyden ja rahan piiriin tämä meno, valitettavasti. Uskottavuus siis hieman kärsii. Toki tämä on hauska tietokirjaksi, ei siinä mitään. Ja kirjan parasta antia on lopun yhteenveto sekä mutkattomasti esitetyt tilastotiedot ja ennusteet. Suositellaan kaikille ekologiasta, kestävästä kulutuksesta sekä ilmastonmuutoksesta kiinnostuneille. Rätväkämpi arvostelu myöhemmin toisaalla... Suosittelen kuitenkin luettavaksi ihan kaikillekin, sen verran sujuvasanaista on tämän toimittajan ja bloggaajan teksti! ;D
AIKAINEN LINTU SAA MATOJA – POLKA TAAS VIRAN!
|
Kirjoittaja
Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää... Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Sivut
Muita musteja sivuja...
Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan... Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset... Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA... Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja
Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP! Meille saa meilata!
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o
Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)
Ja tää saatiin PP:ltä ;)
JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O
JOKU TYKKÄSI TAAS...
|
||
Et taida olla sen vertaa savolainen, että osaisit oikein virkailla. s.o. olla tekemättä mitään, ettei tee virkavirhettä.
Vau, onnea, onnea, onnea, hieno juttu!!!!!!
Vitsihän näissä tietoturva ym. jutuissa on se, että meillä ainakin alin taso (me orjat) tiedämme näistä vipstaakeleista ja ohjelmista enemmän kuin ylimmän tason asiantuntijat (ne jotka lipittävät yhtä kahvia puolitoista tuntia).
Sitten kun yhtäkkiä tuolla ylimmällä tasolla tajutaan missä mennään, alkaa juurikin kuvatun kaltainen panikointi. Sillä välin me täällä pohjalla olemme kaikessa rauhassa asennelleet joko Firefoxia tai uudempaa IE:tä.
Tämäkin virma olisi jo aikoja sitten ollut ihan umpisolmussa, jos joku ei välillä käyttäisi maalaisjärkeä ;)
Pitääkö Teitä nyt ruveta teitittelemään The Virkanainen Polgara af-uf-von etc? :) ;)
Viran numerohan nyt ei voinut olla mikään muu kuin 666.
Voiko nyt viettää aikansa kahvihuoneessa sunppia ryystäen ja kiirettä valitellen?
Vincentkin nostanee omaa häntäänsä ainakin viidenteen kerrokseen ja luikauttaa sieltä.
Olettaisin, että kaikki kivut ja säryt ovat kuin taikaiskusta kadonneet sinne takavasemmalle. Vaadi itsellesi henk.koht. avustaja, joka tekee varsinaiset työt. Ja kolmen tunnin päivittäinen virkavapaa.
Ensiksikin: Tottakai vaadin koko tittelini käyttöä!
Toiseksi: EN äänestä porvareita (mutta povareita kyllä), joskus voin syödä lihaa, jos tarjoat ,D
Lisäksi: Ei, en pääse kaffekerhoon, olen rottakastia. Me apehdimme 20 min ja haemme kaffet huoneeseemme. Vincentkään ei pääse ylemmäs jolisemaan, kun torpassa on vain 4 kerrosta. Henk.koht.avustajan kyllä haluaisin - hän tekisi työt ja minä ehkä valvoisin ;D
Säryt ja kivut ovat ennallaan ja nyt vielä sikapiikki teki käden tönköksi, jäks...
Tuota, mitä ihmeen loitsuja muka *häpeilee tekojaan*? Aivan viattomia toiveita vain...
Juu, meinasi mennä tyystin ohitse ruutuduunia vahdatessa. Dzori. The Virka! CONGRATULATIONSSI!
Ja vieläpä kakun päällä 666. Ihan melkein liian hyvää ollakseen totta. :D
Joko olet ehtinyt hankkia Burberryn jakkupuvun?
Inkeri, en minä tyyliäni muuta: kiroilen, näytän oudolta, kävelen pitkin seiniä ja haisen pahalta omituisine appeineni edelleen...