Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.07.2009 - 03:34

En viitsisi sanoa, että ”Mitä minä sanoin!?”, mutta on pakko. Olette varmaan lukeneet jo koko kuljetuspalveluhässäkästä mm. täältä. Selitykset ovat tietysti hyviä... Takana on kyllä muutakin, mitä ei tuoda julki. Eilisen asioista perillä olevan kuljettajan mukaan Iisalami olisi toimittanut lievästi virheellisiä tietoja heinäkuun liikenteestä viime vuodelta, joten hommat olisi mitoitettu sen mukaan. En tiedä, en ole ollut paikalla. Ilmeisesti Iisalami on tehnyt muutakin haitatakseen Palmian aloittamista. Kuskin kävivät kuitenkin eilen jo kuumana – osalla oli töitä valittavaksi asti, osalla vain yksi kyyti puolessa päivässä. Järjestelmät siis eivät toimineet, kuten piti. Eihän niitä prle päässyt kukaan kokeilemaan oikeissa tilanteissa, vaan aloitettiin suoraan toimimalla. Väärin! No, itse olen päässyt *ristii sormiaan* normaalisti töihin ja takaisin. Johtuen vain ja ainoastaan siitä, että otin tarpeeksi aikaisin asiasta selvää ja tein tilaukseni netin kautta. Sääliksi käy niitä, jotka spontaanisti pyrkivät jonnekin! Tätä minä juuri olen tarkoittanut, kun suunnittelen viikon menoni – on parasta, että sinne ei ymppää sekaan mitään muutoksia tms. jälkikäteen, mikäli mahdollista. Sekaisinhan net menevät. No, toivottavasti saavat homman pyörimään! Ennemmin minä asioin kuitenkin Palmian kuin Iisalamen viäntäjien kanssa...

Ja sitten tuplajättipotti! Voihan prle. Eilen juuri ennen kotiinlähtöä naapuriosasto toi taas pinon, jota aloin väsäillä siinä vielä lopputöikseni. Auts, sellaista paashaa, että eihän siitä saanut selvää Erkkikään, saati sitten hänen veljensä Pekka. Asiakirjoja oli korjannut ainakin 6 eri henkilöä, kukin omalla tavallaan, ilman mitään tietoa esim. oikoluku- ja korjausmerkinnöistä. Oli lisätty ja poistettu tavaraa, siirretty kappaleita, mutta ei mitään merkintää minne. Soitin leidille, joka asiasta vastasi ja sanoin, että eihän tästä tule mitään. Tämä nippu on täysin tajutonta mössöä. Hän ei taas suostunut ymmärtämään, miksi en jää odottamaan klo 16 jälkeen, jolloin hän voisi tulla käymään. Sanoin lähteväni 14.40. Piste. No, hän tulee nyt aamulla, lisänivaskan kanssa. Kaikilla on kiire, pakko olla tänään valmiina. Samoin oman osastomme rva M. haluaa minulta jotakin valmista tänään, en vain tiedä mistä, hän kirjotti sitä vasta eilen. Joten olen aika hvtin kusessa. Kyllä minä töitä teen, mutta hei, kohtuuden rajoissa sentään. Jos tällaista on vielä maanantaina, menen oikeasti hakemaan saikkua. Eilen olin koko illan jo niin pahalla päällä ja kipeä (-> lihakset jännittyneet, niskoja särki, päätä juili), että taatusti irtoaa. Tehkää sitten hommanne, kele. Hankkikaa ulkopuolisia sijaisia, niinhän sitä tehtiin viime vuonnakin? Miksei nyt? Tämä ei ymmärrä.

Sitten ihan vaan tiedoksi, jollei tämä keli tästä muutu ja kohtapian, minä taidan suuttua. Ilma on kuin housuun paskittua kaurapuuroa, jäks. Tahtoo sadetta, viileää ja pimeää! Tahtoo nukkua yhdenkin yön ilman heräilyä tunnin välein tähän kuumuuteen. Tahtoo olla rauhassa kans.

Tänään siis Belgarionin kanssa kirjasto- ja kauppareissu, jos vain työpäivän jälkeen enää pysyn pystyssä. Rapoa päivästä ja asiasta sitten huomenna. Nyt ei jaksa-pysty keskittymään muuhun kuin siihen, että saisi otettua vielä tunnin aamu-unet!

------------------------------------- 

Purrrrrrrrrve, kaiffat! Hei, mä sainkii eile semmost tosi kurmeemuanaa. Sitä hianoo, mitä se Minnin äitee mulle toi. Kiitti hei vaa teill kummalkii!!! Siis mami meinas syädä sen, ku senkii miälest se haisu nii heekult. Se oli jotai kurmeekanaa. Oli se hyvän näköst ja hirmu hyvän makust, njam. Oiskii tommosee varaa joka päivä. Muute mä oon ollu päivisin vaa partsill, ku siäll o sillo viileet ja yät sitt sisäll. Nyt näin muute jo ensmäise yäpeehose, semmose tosi snadin. Ei ollu joo hääppöne. Mami sanokii, ett myähemmi tulee niit isompii, nii ni sillo se voi laittaa kyntteli toho lyhtyy, ett mä pääsen metsästää niit – rousk, njamsk! Kilti mami, vaiks aika väsy. Joo, se jo kerra kävi hereill ja laitto valot, mutt meni uudestaa goisii. Ei se jaksa vissii enää mitää. Ihan on repo mami. mutt mull on täss hei foto siit Minnist <3 No joo, hei onha se siis vähä mua vanhempi, mutt mitä välii... Eihä? (grrrr) Söde flikka *pus* >o<

 

Kliffaa viikendi alkuu iha jokasell, toivottavast tulee viileempää...

--------------------------------------------------

Vincent, toivottavasti – olen aivan samaa mieltä kerrankin kanssasi!

Päivän slogan: En minä töitä pelkää, mutta sen aiheuttamaa ketutusta ei kestä kukaan!

Päivän biisi: Laivauutisia

Luettua: Philippe Claudel – Varjojen raportti. Mitä tapahtuukaan syrjäisessä vuoristokylässä saksalaismiehityksen aikaan? Hienotunteisesti ilmaistaan, että ”vieraiden” on syytä poistua, vierasperäisten. Ja niin heistä poistuu kaksi. Brodeck tuli muualta ja hän joutuu leirille, mutta palaa kuin palaakin takaisin joutuakseen kirjoittamaan raportin kylän tapahtumista. Tässä se on. Mielenkiintoinen ja vähän outokin opus. Oletteko muuten huomanneet, miten II maailmansodan tapahtumat ja keskitysleirikirjallisuus ovat taas olleet vuoden-pari kovin pinnalla? En tiedä, mikä on syy – toinen sukupolvi? No, en minä tätä hirveästi kehu, luettava kirja kuitenkin vaikkei minuun tehnyt mitään suurempaa vaikutusta. Leena Lehtolainen – Väärän jäljillä. Maria Kallio on SM:n tutkijana, mutta saakin siirron takaisin Espooseen. Väärä on juoksija, josta piti tulla jotakin ennen onnettomuutta – ehkä tulee vieläkin, kun hän on toipunut. Kummasti alkaa kuitenkin väkeä ympärillä kuolla eli joutuu murhatuksi melko kekseliäin keinoin. Urheilupiireissä liikutaan ja doupataan murhailun lisäksi. Kallio paljastaa syyllisen – tietysti – odottamattomalta, mutta loogiselta taholta. Lievä Lehtolais-sessio siis jatkuu vielä. Tämä on sitä hiukka urautunutta Lehtolaista, tunnemme jo Maria Kallion ja hänen elämäänsä tässä ruoditaan varmasti yhtä paljon kuin murhiakin. Ei paha, silti, Lehtolaiselta ihan kelpoisaa ulosantia jälleen kerran.

 

ENSI VIIKOLLA KISSIKENKIEN VUORO! 

FM kirjoitti 03.07.2009 - 08:34
Tulihan sitä (väninää ja valitusta), kun vähän ootti ;) ! Yes,! Joo, se alkaa olla ihan p:stä tuo ilma. Eikö sen pitäny lauantaina sataa ja taas on pilvet lentäny johonkin muualle, kun piti! prkl... Täälläkin päätä juilii ja keho on kun kuiviin puristettu rätti. Onneks saan sentään päivätirsat otettua, kun tarvis.

Tais Vinski se mami yrittää vetää sua höplästä.. Pidä kiinni kynsin hampain ;)
Nyt on kuvakin parnantunu 180%. Oih, miten pikkanen :) Jännä kukkaruukkukin vielä. Ihan silitettävän sulonen :)
Tipu kirjoitti 03.07.2009 - 08:53
Kuten sanoin, rukouksesi kelin suhteen on kuultu. Jo nyt aamulla pukkasi pilveä taivaalle niin että varmasti ropisee ennen puolta päivää.. Että piimäsi sataa, sano.. =) Eikä täällä pistetä yhtään pahakseen. Päinvastoin..
Sirpu kirjoitti 03.07.2009 - 09:32
Joopa. Ihan pelottaa ja vituttaa tämä kuljetuspalvelu. Espoossa ne myönsivät, ettei se toimi ja palasivat vanhaan malliin. Miksei täällä? Kuinka monen vaivaisen tai vanhuksen hermot tai elämä pitää mennä, jotta Helsinki myöntää, ettei homma pelaa. Mun hermot on jo mennyt. En käytä palvelua kuin viimeisessä hädässä. Eli säästöä kaupungille tulee, kun vaivaiset nököttävät kotona. Vaatii todella pinnaa sinultakin, kun joudut joka päivä niitä käyttämään. Mitenköhän hyvät hermot itse systeemin kehittäjillä olisi, jos he joutuisivat tämän palvelun armoille? Kärsivällisyyttä vaan. Sitähän meiltä aina vaaditaan. Toivon, että jokainen joka väittää, että me turhasta valitetaan, joutuisi itse pyörätuoliin ja tämän kuljetuspalvelun armoille. Edes viikoksi...tai kahdeksi.
Polga kirjoitti 03.07.2009 - 10:05
FM: Täällä jo pilveilee lupaavasti. Kuvassa on Minni omassa kotonaan - Vinskin salaisista salaisin naisystävä ;D
Tipu: Joskus ne munkin TAIAT osuu kohdallensa. En pane pahakseni, hyväksi kylläkin.... *nauttii* Töitä on niin ettei ehdi ees hikoilla.
Sirpu: Kaikki vaan kokeilemaan ihanaa invataksia! Jokainen päättäjä, ei tarvii edes olla pyörätuolissa, kunhan koivet ei pidä. Saa nähdä paaaljon Helsingin lähiöitä, riidellä mielenkiintoista kieltä puhuvien eikä kotomaata ymmärtävien kuskien kanssa, tapella kotomaisten kuskien kanssa, ihmetellä paaaaaaljon asioita pienessä kaupungissamme. Voi niitä mumeliraukkoja - niitä ihan oikeesti käy nyt sääliks!

Pääsin aamulla töihin. Normitakso, puikoissa kuski, joka ajossa toista työpäiväänsä. Ei tiennyt mistään mitään, ei laitteita edes. *huoh*. Otin kuitin, kirjoitin korttini numeron, "maksaa pankkiin" ja laitoin allekirjoitukseni ja sanoin, että esittää sen isännälle! Voi ziis, mihin tästä vielä tänään pääseekään... *pelkää*
FM kirjoitti 03.07.2009 - 12:42
Ziiiz , voi mummo parat! Eikä tarvi varmaan ihan mummokaan olla, kun ongelman mittasuhteet paisuvat likipitäen kestämättömiksi. Ei voi kun pyöritellä päätänsä ja toivoa, että kaikki alkaa rullaamaan hyvin ja vielä niin pian, kuin mahdollista!

Ei sitä tiiä Polga, tiiä vaikka löytäsit ittes jostain Oikein Mieeelenkiintoisesta paikasta ;)) ! Lykkyä pyttyyn ja niin pois päin! Tää vetää nyt tirsat! :)
zimbo kirjoitti 03.07.2009 - 12:53
Syksyisiä kelejä ainakin seuraavaksi kahdeksi viikoksi on luvattu, mitä lie sitten tarkoittaakaan? +5 ja sadetta? Noh, ainakin sulla on yks asia vähemmän purnattavana :D

Tjuuh... onneksi sä et ole meillä asiakkaana ;P
Polga kirjoitti 03.07.2009 - 13:05
Zimbo: Mistäs tiät? No, en oo... mä selvittelen mun IT-ongelmat ihan itte (-> lue Belgarion)!
Polga kirjoitti 03.07.2009 - 17:50
NONNIH - perkele! Nyt minut ensin ryöstettiin työpaikalta ja sitten jätettiin heitteille!!! Lisää ns. "kuljetus"-palvelusta huomenna. ARGGGGGGGGH!
FM kirjoitti 03.07.2009 - 18:53
Mitä, mitä ?? Onks sulla polttarit menossa? *virn.
Ilma viilenee, ilma viilenee, missä se viilee ilma on? Kysyn ma!
Jahas! Pitäisköhä tehä sit Zimbolle sellanen "mukava" puhelu joku päivä.. hi hii.. *Virn ;)))
Polga kirjoitti 03.07.2009 - 19:20
FM: Kuljetus"palvelu" kaappas mut töistä väkisin! Ja sitt jätti heitteille ilman autoa kotoon mennessä =O Vetun polttarit, muorilla, älä naurata wanhaa kele! Kyllä ilma on jo nyt 1 - 3 astetta viileämpi, odotas sunnuntaihin niin näät!
Zimboa voit aina kiusia, jos oot asiakas ,D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää...

Muita musteja sivuja...

Kirjavinkit - kunnon kirjavinksu on aina paikallaan!

Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D

Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan...

Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset...

Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D

Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA...

Eläinpitoista luettavaa tästä:

 

Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja

Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP!

Meille saa meilata!
Laskee koneita...siis käyntejä tai jotain...


Ilmainen www-laskuri

Asennettu 15.11.2006

 

 

Vakoilua 8.2.2007 alkaen
eXTReMe Tracker
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
MEILL O AIVOT KANS!

VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o

Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)

Ja tää saatiin PP:ltä ;)

JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O