Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.06.2009 - 03:33

oltiin täällä Malmilla koko eilisen alkuilta. Vakaa, tumma pilvirintama lähestyi, mutta mitä vielä. Jyrinääkin kuului. Vettä tuli hiirenpissin verran ja koko arvokkaan näköinen pilvilinna, jota kovasti kaipailin, siirtyi takavasemmalle. Tuonne jonnekin Pakilaan (?) päin – olisiko siellä edes satanut? Täällä edelleen ollaan kuin tuulettamattomassa kasvihuoneessa, hiki päässä saa haukkoa henkeä. Kissallakaan ei ole oikein hyvä olla. Molemmat pidämme vain aamusta, tuossa klo 4 – 8 on sopiva keli, nyt on vielä liian lämmin, kohta viilenee vähän.

Olikin eilen vieras (hei, minulla tosiaan kävi vieras!) käymässä, Minni-kissan äitee. Hän käväisi hakemassa jokusen vaatteen sekä Vinskin lahjoittamat kissinruuat ja makupalat, jotka eivät ole sopineet. Kiva, että kelpasi – saa tulla toistekin. Vähän mietimme, josko voisi istua parin vanhan Herjaamon kaverin kanssa joskus iltaa täällä meillä. Kun alkaa kyllästyttää, pääseväthän he nopeasti tuohon lähikapakkiin. Olisi vaan mukava nähdä heitäkin, kuulostella ja kälätellä. Voisin laittaa ruokaakin, jotakin muuta kuin omia samoja ainaisia eväitä. Ja anteeksi, minulla oli tarjottavaakin – jostakin syystä se sitten unohtui. Juu, sain minäkin tuliaisia, makoisia sellaisia; sitruuna-inkivääri –suklaata ja chilisuklaata, molemmat vielä tummaa plaatua. Herkuttelua edessä, sano. Ziitos, tämä niiailee ympäriinsä ja kiittelee.

Varastolla alkaa olla se lähes hiljaisin aika, vain tekemättömiä pikkuhommia hiljallensa. Ainakin siltä eilen vaikutti. Tosin osa oli etätyöpäivällä, joten ans kattoo tänään. Pääsisikö jo siivoamaan vähän hyllyjä ja papereita, yhden päivän tässä kesällä varaan ihan sitä varten – kuten aina. Tänään voisin myös käväistä pika-pikaa kirjastossa. Luettavaa on vielä vähäsen, mutta sellaisia kevyempiä matkalla luettavia opuksia ja dekkareita kaipaisin tässä. Varauksia on tulossa kovin vähän, kesän laina-ajat ovat pitkiä ja jotkut pitävät kirjoja tod. sen laina-ajan loppuun =O Että vähän ulkoilua tänään, jos koipi kestää. Ja kestäähän se, jos on pakko eli kirjat kyseessä!

Tänään saa sitten tilata (huom. nyt jo, saa tilata) kyydit Palmialta loppuviikoksi. Huomenna toiminta lopulta käynnistyy ja mielenkiinnolla odottelen miten se alkaa toimia. Niin muutkin, mm. kuljettajat. Kenelläkään ei vieläkään ole tarkkaa käsitystä mistään. Ei edes minulla, vaikka utelin ja sain lisätietoja, jopa ylimääräisen tiedoston meilin liitteenä. Eivät kyllä kertoneet esim. liikennöitsijöiden nimiä tai muuta mielenkiintoista. Kyllä nekin jostain pöytäkirjoista löytyisivät, onhan ne kilpailutettu ja siten julkisia asiakirjoja. No – pääasia olisi taas päästä töihin ja kotiin sekä viikonlopun tienoolla kaupoille ja kirjastoon. Minä en muuta pyydä. Palmia saa toteuttaa. Tilaukseni on helppo ja yksinkertainen, ihan kuin minä itse! 

Ei, täällä ei tapahdu mitään mainittavaa. Särkyrintamalla Tradolan toimii iltaisin kohtuullisen hyvin eli vie pahimmat säryt, siitä siis plussat. Päiväsäryt ja särky liikkuessa ei kuitenkaan katoa koskaan mihinkään. Toisaalta nukkuminen on silti kehnoa; nukahdan oikein hyvin, mutta herään 1 – 2 h päästä oikein kunnolla hereille, käyn tupakalla, haahuilen hetken ja painun takaisin sänkyyn. En tiedä, mistä moinen johtuu. Lisäksi aamuherätykset ovat vähän turhan aikaisia. Voisikohan elukkalääkäri asentaa Vinskin sisäisen kellon uudestaan? Minä voisin nukkua 1 – 1.5 h enemmän aamuisin. Olen muuten Varastolla taas susiväsy iltapäivällä, tuossa klo 12 jälkeen. Sillloin iskee hurja väsymyspiikki, joka taas helpottuu parin tunnin päästä. Outoa, mutta kummallista!

Taidan käydä tässä välissä taas kiusaamassa naapureita – eilen siellä oikein paiskottiin ovia. Taisin käydä illan aikana tupakalla ihan 2 – 3 kertaa. Kyllä on ihmisillä ongelmia. Ja sieltä tunki meille taas kammottava rasvan käry, ei minulle tullut mieleen alkaa huutaa ja potkia sekä läimiä ovia – pitäisiköhän seuraavaksi? Ahh – aamun viileähkö tuuli, mmmm....

----------------------------------------


Purrrrrrrrviska, kaiffat! Meill kävikii eile semmone tosi kiva tätsy, sen Minnin äitee. Sen kuvanki, siis Minni, mä oon joskus tänne laittanu. Joo, se oli just semmone, ku viaraitte pitääki olla. Ett kissill tuadaa ekaks tuliaisii, mä sain kaks oikeet kurmeeruakaa. Joohei, eikä niit sitt avattu kummiskaa ku pistettii jömmaa *möks*. Mutt sitt mua ihailtii ja kehuttii, niinku kuuluuki! Tollasii ihmisii saa käydä, joo, niist mä tykkään kovasti. Ja hei – tätsy – hei, muista kertoo sill flikall terkkui, jooko? Se on nii nätti, vaiks se onkii vähä vanhempi vissii ku mä. Mutt voiha sitä vähä vanhempienkii kans niinku, eiks? Muute mä lötkötteli eile ihan koko päivän partsill ku oli niin kuuma, siihe asti ku orja tuli himaa. Sitt alko partsill olla taas liika kuuma, piti tulla tänne vahtii noitte hommii. Ne vaa jotai rättei levitteli ja semmost, epämiälenkiintost. Mutt kyll silti juteltiii munkii kans. Ja mä sain sitt kyll pussiruakaheekkuu, ett ei paha. Ei vaa oo mikää kauhee nälkä. Raksui ja vodaa menee kyll. Nyt tiätteks alkaa kissinki miälest olla jo vähä tukahtunu olo. Mäki jo toivon sadett ja vähä viileempää! Nih! Ja ku mä toivon kerta, ois syytä toteutuu! En tiijä, ei vissii oo enää fotoi. Toi ettii jotai sopivaa sitt. Ai jaha, tommone kuva, son täält.


Kliffaa päivää kaikill – lötkötetää me vaa rauhass ja annetaa orjien tekee työt!

------------------------------------

Vincent, aivan – aivan, sitä vartenhan tässä orjana ollaan!

Päivän slogan: Minä niin haluaisin jotakin, josta tiedän, että sitä ei saa!

Päivän biisi: Kun Suomi putos puusta

Luettua: Tessi Gerritsen - Katoaminen, kuten sanoin, pieni Gerritsen-sessio menossa. Tässä Maura joutuu erikoiseen tilanteeseen. Nainen herää henkiin ruumishuoneella, osastolle otetaan panttivankeja sekä FBI sekaantuu toimintaan yrittäen vesittää kaiken. No, lopulta kyse on kansainvälisestä tyttökaupasta, jonka lonkerot suuntaavatkin Jusalaan asti. Alaikäisten hyväksikäyttöä bordellissa, sitten näiden likvidointi ja muuta yököttävää. Asiaa, sano. Gerritsen ei kuitenkaan pelkää sanoa, mitä mieltä hän on paikallisten ja muidenkin poliitikkojen bordellikäynneistä ja jopa niiden järjestelemisestä, lahjonnasta, turhasta terrorismin pelosta ja muusta asiallisesta asiasta. Eli kyllä kirjasta asiaakin löytyy kaiken muun välistä. Sopivaa kesäluettavaa tämäkin – ja ajattelemisen aihetta.

 

KISSIKENKÄT KOTIIN VIELÄ TÄNÄÄNKIN! 

zimbo kirjoitti 30.06.2009 - 11:40
Sama on meidän taloyhtiössä, yläkerran muija ainaki paiskoo oveaan ku käy röökillä. Sen tietää melkeen sekunnin tarkkuudella, koska se harppoo sulkemaan sen oven ku röökinhaju on kantautunut sen nenään... Onhan se kyl epämiellyttävää, myönnän sen. Mut ku ei jaksa pihallekaan mennä kessuttelemaan.
SusuPetal kirjoitti 30.06.2009 - 12:52

Tännekin tulee jatkuvasti parvekkeen kautta ruuan tuoksua ja koko ajan on sen takia nälkä. Ei kiva.

Polga kirjoitti 30.06.2009 - 13:44
Tekin, senkin Brutukset! Minä poltan minun parvekkeellani, jos joku käristää kuollutta elukkaa alakerrassa - kyllä varma on nih!

Tuun hulluksi! Arvatkaas huviksenne, toimiiko se vetun kyytisysteemi - aaaaaaaarrrrrrrrrrgggggggggggghhhhhhhhhhhhh! Taidan olla kotona huomenna ja muutaman seuraavan viikon!
FM kirjoitti 30.06.2009 - 17:10
Zimbo vois poistattaa ne mainoksensa blogistaan.. Mua niin ottaa pannuun, kun ne pongailee sieltä ja täältä. Sain hyvät naurut "Ei hyttysiä." Taidan olla nyt Polgan lisäks Zimbo addikti ;))

Mä niiiiiiiiiiin odotan huomista päivää ja tsadin kuljetussysteemi juttuja :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Viihdyttäviä tai epäviihdyttäviä tarinoita ja totuuksia ihmeellisestä työelämästä, kummallisista ystävistä, omituisista otuksista ja elämästä malmilaisittain. Viitteitä myös työhaluttomuudesta, nettiriippuvuudesta ja blogien tarpeellisuudesta... Epikriisejä, lääkäreiden mokia yms. myös tarjolla. Viehättäviä muualta varastettuja mietelauseita! Omasta päästä keksittyjä omituisuuksia. Tarjolla kaikkea, mutta ei mitään järkevää...

Muita musteja sivuja...

Kirjavinkit - kunnon kirjavinksu on aina paikallaan!

Freukkareiden kotisivut - tekee hyvää kaikille....;D

Krapulaa ja känniä - pelkotilat parhaimmoillaan...

Huutis - HUUDA kaikki mitä tarvitset...

Pikkupaprika - voi jösses mikä soppa ,D

Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry. - TOIMINTAA...

Eläinpitoista luettavaa tästä:

 

Virallinen kissa-aika on:
Sivupohja

Tämän sivupohjan laati ja edelleen muokkasi epäitsekäs SusuP!

Meille saa meilata!
Laskee koneita...siis käyntejä tai jotain...


Ilmainen www-laskuri

Asennettu 15.11.2006

 

 

Vakoilua 8.2.2007 alkaen
eXTReMe Tracker
Tämä on
Rokkaan ja rollaan *virn*!
Vinski rokkaa ja rollaa
TYÖN SANKARI!
MEILLE MOLEMMILLE =D
SAIMME TÄMÄNKIN =O
RENIKKA VINSKILLE!
HIANOMPI RENIKKA!
Minä olen jäsen!
SAIMME RENIKAN!
KESÄRENIKKA
VINSKIN RENIKKA!
PYSTI =D
OLEN JÄSEN!
HIANO RENIKKA!
MEILL O AIVOT KANS!

VÄHÄ OUROMPI RENIKKA =o

Tämmönen saatiin Seppikseltä ;)

Ja tää saatiin PP:ltä ;)

JOKU TYKKÄÄ TÄSTÄKIN :O

JOKU TYKKÄSI TAAS...